15.01.2024
Pisa-tutkimusten tulospäivä oli 5.12 ja siitä saakka on ihmetelty, miten tässä näin kävi - taas. Syyllisiä etsitään ja tulosta selitetään monilla tavoilla, esimerkiksi koronalla. Se on ehkä huonoin mahdollinen selitys, muutkin maat ja koulutusjärjestelmät kohtasivat pandemian.
Sitten seuraavaksi löytyy maahanmuuttajien määrä. Yhtäkkiä heitä on niin paljon, että he pilaavat Pisa-tulokset, mutta ei niin paljon, että työvoima riittäisi tulevaisuudessa.
Maahanmuuttajien kotoutumista pitää tukea ja tarkastella kriittisestikin, mutta ei sillä voi selittää koko koulutusjärjestelmää koskevia ilmiöitä.
Yhteistä selityksille on, että opettajilta ei juurikaan kysytä. Se on kummallinen tapa suomalaisessa koulutuskeskustelussa ja päätöksenteossa, kun kuitenkin opettajilta vaaditaan korkeaa koulutustasoa.
Käytännössä ei ajatella, että korkeasti koulutettu pätevä opettaja olisi edes oman työnsä asiantuntija. Opettajat ovat joka päivä läsnä nuorten ja lasten koulupolulla ja melko näkevät, mitä tunneilla, oppimistilanteissa tapahtuu tai mitä jää tapahtumatta.
Digitalisaatiota pidettään pelastajana ja ajatellaan, että koulun on digitalisoiduttava läpikotaisin. Sen välineeksi otettiin muun muassa sähköinen ylioppilaskoe, joka näyttääkin toimivan. Silti voi kysyä, miksi koko koulun arjen on oltava digitaalinen. Mitä lisäarvoa kouluun tuleminen ylipäätään tuo, jos koko koulupäivä vietetään ryhmässä yksin omaa konetta katsellen?
Tämän hetken työikäiset, työelämää pyörittävät 30-65-vuotiaat eivät ole käyneet digitalisoitunutta peruskoulua, lukiota tai ammattikoulua, mutta he käyttävät erilaisia sähköisiä järjestelmiä arjessaan varsin sujuvasti. Miten se on mahdollista? Ajateltiin, että koulun on opettava digi-taitoja, mutta unohdettiin, että digi-taidot edellyttävät ensi perustaitoja: luku- ja kirjoitustaitoa, matemaattista ajattelua, historian ja yhteiskunnan ymmärtämistä ja niin edelleen. Näitä asioita nykyiset työikäiset oppivat koulussa kynän ja paperin kanssa ja niiden varassa he pärjäävät sähköisessä maailmassa.
Mitä sitten tekee nykylapsi koulussa? Hän on koneella. Hänen pitäisi tehdä siellä kehittäviä ja opettavia koulutehtäviä, mutta käytännössä kukaan ei pysty valvomaan, että niin tapahtuisi. Yllättävän suuri osa nuorista viettää koulupäivät somessa ja pelien parissa. Koulupäivän jälkeen kaikki kouluun liittyvä on tekemättä. Sitten pitää kiirehtiä harrastuksiin, koska harrastukset ovat yhä vaativampia ja niitä pidetään valtavan tärkeinä. Mutta harrastuksissa stressaa, koska kouluhommat on tekemättä. Harrastus on pilalla. Illalla kaikki on tekemättä, niin koulu kuin harrastus. Stressaa. Tunteen voi jakaa somessa kavereille tai turruttaa tuijottamalla tiktok -videoita. Sen jälkeen ei tule uni. Kierre on valmis. Sitten ajatellaan, että varmasti läksyjä on liikaa, koska lapset ovat väsyneitä. Nykykoulussa ei juurikaan ole läksyjä.
Jokainen aikuinen voi kokeilla, kuinka kauan jaksaa, jos käyttää työpäivän muuhun kuin työhön ja yrittää silti suoriutua ja olla kuin kaikki olisi tehty ja aika käytetty viisaasti.
Vanhemmat eivät ole käyneet digitalisaation läpikäynyttä koulua. Kotona ei välttämättä ole käsitystä siitä, mitä kaikkea sähköinen ympäristö koulun arjessa tarkoittaa. Nykykoulussa on hiljaista, opiskelijat eivät ota toisiinsa kontaktia live-maailmassa, jopa työrauhaongelmat ovat digi-ympäristössä erilaisia kuin perinteisessä ympäristössä.
Kouluajattelu perustuu siihen sinällään kauniiseen ihmiskäsitykseen, että jokainen on opinhaluinen ja uteliaisuus suuntautuu maailmaan ja tieteeseen ja osaamiseen. Kuinka moni muistaa teininä olleensa hyvin kiinnostunut tärkeistä kouluaineista ja tehneensä kaiken tärkeän, ilman että kukaan vaati? Samaan käsitykseen nojaa jopa koulujen rakentaminen: ei luokkia vaan vapaita oppimisympäristöjä. Nyt rakennetaan väliseiniä.
Vanhempien pitää olla vanhempia ja kasvattajia ja pitää päätöksenteko ja ohjausvalta kotona täysi-ikäisissä käsissä. Koulun pitää opettaa tietoja ja taitoja, ja koululle ja opettajille pitää antaa se päätösvalta, jonka koulu tarvitsee voidakseen opettaa ja kasvattaa.
Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Susanna Eriksson työn ulkopuolella: Harrastuksena kolme koota: käsityöt, kävely ja kirjallisuus.
Susanna Eriksson t
Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
