Ajankohtaista AMKEssa 22.10-5.11.2026

Hyvä AMKEn johto,

AMKEn yhdistyskokous pidettiin 29.10. Kokouksessa nousi vahvasti esiin koulutuksen järjestäjien huoli tulevaisuudesta ja erityisesti niiden taloudellisista mahdollisuuksista vastata tehtävistään. AMKElta toivottiin entistä vahvempaa edunvalvontaa ja tiiviimpää yhteistyötä keskeisten sidosryhmien kanssa. Nämä teemat halusin myös itse nostaa esiin Johdon foorumin avauspuheenvuorossani.

AMKEn talouden osalta päätettiin nostaa hieman jäsenmaksuja sekä valtuuttaa hallitus perustamaan työryhmän uudistamaan jäsenmaksuperusteet. AMKEn hallituksessa tapahtui myös vaihdoksia. Kokouksen henki oli Yhdessä eteenpäin!

Eduskuntavaali- ja hallitusohjelmavaikuttamisen osalta meillä on ollut Johdon foorumin jälkeen tapaamiset Keskustan ja Kokoomuksen kanssa. Muun vaikuttamistyön osalta esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää kuntouttavan opetuksen kehittämistyön osana tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA). 

Veli-Matti ja amkelaiset

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi