Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Pelillistä oppimista kiertotaloudesta nuorille ja aikuisille

17.09.2018

Kiertotalous luo uusia, innostavia mahdollisuuksia kestävään tulevaisuuteen. Uudenlaista ajattelua tarvitaan sekä yrityksiltä että asiakkailta. Ajattelu uudistuu ja oppiminen mahdollistuu oman kokemisen, yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen kautta.

Circula on yhdessä tekemistä, ideointia ja oppimista. Peli on suunnattu ammatilliselle toiselle asteelle ja lukioille, ja aineistoa voi soveltaa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille ja ammattikorkeakouluopiskelijoille. Peli toimii hyvin osana laajempaa kiertotalouden oppimiskokonaisuutta ja siihen voidaan liittää yritysyhteistyötä.

Circula-pelin lähtökohtia ovat pelaajien omat voimavarat – taidot ja persoonallisuus – sekä ylijäämäresurssit, jotka voivat olla materiaaleja, tavaraa tai tiloja. Pelissä muodostetaan yritystiimit, joiden tavoitteena on kehittää omien voimavarojensa ja saatavilla olevien resurssien pohjalta kannattavaa liiketoimintaa. Yrityksen tulisi käyttää luonnonvaroja kekseliäästi ja kestävästi ja samalla auttaa ratkaisemaan sosiaalisia ja/tai ympäristöongelmia.

Jokainen tiimi kehittää omaa yritystään, mutta pelin yllätykset ohjaavat tiimit tekemään myös yhteistyötä muiden yritysten kanssa.

Circula-pelin on kehittänyt Suomen ympäristöopisto SYKLI yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n, Savon koulutuskuntayhtymä Sakkyn ja Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian kanssa.

Peli on tuotettu osana Suomen itsenäisyyden rahasto Sitran rahoittamaa hanketta. Tutustu Circulaan täällä www.circula.fi

Maksuttomat työpajat opettajille Circula-pelin käytöstä seuraavilla paikkakunnilla:
Turku 2.10.   Ι  Helsinki 10.10.  Ι  Oulu 14.11. Ι  Tampere 1.2.2019.

Ilmoittaudu koulutukseen tämän linkin kautta

Lisätietoa Circulasta heli-maija.nevala@sykli.fi ja pirkko@nuoriyrittajyys.fi

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi