Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Muutosjohtaminen on työkäytäntöjen uudistamista

04.01.2019

Koulutuspäälliköt ovat muutoksen toimeenpanijoita, mutta myös muutoksen kohteita, selviää esimiehen roolia ammatillisen koulutuksen muutosprosessissa käsittelevästä tutkimuksesta. 

Tutkimuksen mukaan monet muutosjohtamisen kehittämisalueet olivat samoja kuin koulutuspäälliköiden omat kehittämiskohteet, kuten esimerkiksi palautteiden käyttö ja hyödyntäminen, yhdessä tekeminen sekä motivaation säilyttäminen. 

Koulutuspäällikön asemassa tulee toimia useassa roolissa. Tämän myötä syntyy henkilökohtaisia kehittämistarpeita kuten ratkaisukeskeisyys, luottamuksen synnyttäminen epävarmassa tilanteessa ja vuorovaikutteinen viestintä. Tutkimustulosten perusteella koulutuspäälliköt tiedostavat hyvin muutosjohtamisen periaatteet, oman roolinsa siinä sekä omat kehityskohteensa. 

Tutkimustuloksissa nousi esiin myös tarve ymmärtää muutosten ja uudistusten suurempaa yhteiskunnallista vaikutusta.  Lisäksi muutoksen toteutuminen edellyttää, että toimenpiteet eivät tapahtudu vain hallinnollisella tai järjestelmän tasolla vaan ne viedään arjen toimintaan. 

Ora ym. (2018) tekemässä tapaustutkimuksessa ”Esimiehen rooli ja kehittyminen muutosprosessin johtamisessa” on haastateltu eteläsuomalaisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän koulutuspäälliköitä sekä hyödynnetty tutkimuksia ja viranomaislähteitä. Tutkimuksen kohteena oli koulutuspäälliköiden kokemukset omista osaamistarpeistaan ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpanossa ja muutosjohtamistavastaan, koska koulutuspäälliköillä on keskeinen rooli muutoksen käytäntöön viemisessä

Tutkimusartikkeli on luettavissa:
Ora, S., Nikander, L. & Miettinen, S. (2018). Esimiehen rooli ja kehittyminen muutosprosessin johtamisessa.HAMK Unlimited Journal 13.12.2018.Haettu [3.1.2019] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/esimiehen-rooli 

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi