Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ensin opinnot, sitten vasta kieli

02.01.2018


Vuoden alussa poistuu ammatillisista tutkinnoista kielitaitovaatimus. Opintoihin hakeutuu henkilöitä, jotka tulevat tarvitsemaan kielellistä tukea opinnoissa. Miten voimme ammatillisessa koulutuksessa vastata tähän tarpeeseen?

Kainuun ammattiopistossa on mietitty uudenlaisia keinoja siihen, kuinka maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden opintoja voidaan tukea. Enää ei ajatellakaan niin, että kielitaidon pitää olla tietyllä tasolla, kun aloitetaan ammatillisten aineiden opiskelu. Kielitaidon kehittyminen voi tapahtua myös ammatissa toimimalla, siellä opitaan juuri tähän ammattiin tarvittava sanasto ja kielen käyttö. Kainuun ammattiopiston lapsi- ja perhetyön perustutkintoa suorittava oppisopimusopiskelija Gills Tanganin mukaan kielen ja ammatin opiskelu samanaikaisesti toimii, sillä ”töissä tehdään samoja asioita kuin koulussa”, mikä helpottaa oppimista. 

Oppisopimuskoulutuksen solmiminen heikolla kielitaidolla oleville opiskelijoille vaatii sekä ohjaustoimenpiteitä että motivoituneen opiskelijan. Ohjaamisessa hyvänä käytäntönä on todettu suomen kielen S2-opettajan ja ammatillisten aineiden opettajan monipuolinen yhteistyö. Ammatillisella opettajalla on alan substanssi, kun taas S2-opettaja osaa selkeäkielistää ammatillisia asioita opiskelijalle jalkautumalla oppilaitoksien lähiopetuspäiviin sekä työpaikoille. 

Opiskelijan motivaation täytyy olla hyvä, sillä kielen ja ammatin oppiminen vaatii paljon aikaa työ- ja koulupäivien lisäksi. Etenkin opintojen alussa lisätuen määrä on suuri. On tärkeää, että opiskelijalla on selkeä tavoite ja niihin pääsemiseksi hänellä on tieto, keneltä hän saa apua, kun sitä tarvitsee.
 

Turvapaikan saaneiden maahanmuuttajien oppisopimuskoulutuksen ja työssäoppimisen kehittämishanke MyOppis sekä Koulu Kotouttaa -hanke ovat mahdollistaneet pilottikokeilut Kainuussa. MyOppis- hankkeeseen kuuluu yhteensä kuusi oppilaitosta Pohjois-Suomen alueelta, hanketta koordinoi OSAO.

Kokemuksia on koottu www.myoppis.fi-verkkosivuille. Sieltä löytyy myös eri toimijoiden haastatteluja. Haastattelujen koontivideo
Osaaja-lehden artikkeli

Kirjoittaja

Jaana Tolonen
projektipäällikkö, MyOppis-hanke Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos

Tolonen Jaana

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi