23.09.2026
On aika sanoa asia suoraan: Suomessa on monin paikoin liikaa ja liian pieniä toisen asteen yksiköitä. Tämä ei koske vain ammatillista koulutusta. Se koskee myös lukioita.
Luvut puhuvat puolestaan. Suomessa on 132 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, mutta toiminta on keskittynyt voimakkaasti. Niistä 50 suurimman osuus lähtötason mukaan painotetuista opiskelijavuosista on 92,3 prosenttia, kun taas 50 pienimmän yhteenlaskettu osuus on vain 1,1 prosenttia (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2026).
Samaan aikaan Suomessa oli 334 lukiota vuonna 2025. Vuoden 2024 tilastossa 189 kunnassa oli yksi lukio.
Tilastokeskuksen väestöennusteeseen pohjautuvan Opetushallituksen raportin mukaan 16–18-vuotiaiden määrä vähenee lisäksi 17 prosenttia vuoteen 2040 mennessä (Opetushallitus, Peruskoulut ja lukiot 2011–2040, 2025).
Tästä rakenteesta meidän on uskallettava keskustella, kun ikäluokat pienenevät ja rahoitus niukkenee.
Ammatillinen koulutus on jo pitkään joutunut keskittämään toimintaansa. Monet koulutukset edellyttävät suuria työsaleja, konekalustoa, erityislaitteita ja kalliita oppimisympäristöjä. Siksi hyväksytään melko yleisesti, ettei kaikkea ammatillista koulutusta voida tarjota jokaisella paikkakunnalla.
Samanaikaisesti ylläpidämme pieniä lukioita, joiden säilyttämisen yhtenä tärkeimmistä perusteista käytetään läheistä sijaintia. Läheisyys on tärkeää, mutta se ei voi yksin ratkaista, miltä tulevaisuuden koulutusverkkomme näyttää. Ei ole kestävää edellyttää ammatillisen koulutuksen sopeutuvan talouteen ja pieneneviin ikäluokkiin, jos lukiot jätetään käytännössä saman keskustelun ulkopuolelle.
Tarvitsemme vähemmän päällekkäisiä rakenteita ja enemmän koulutusta
Suomen viimeisimmät PISA-tulokset osoittavat, että 15-vuotiaidemme osaaminen on heikentynyt matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä. Tämä on ensisijaisesti perusopetuksen kysymys, mutta seuraukset eivät pysähdy peruskoulun ovelle.
Nämä nuoret siirtyvät toisen asteen oppilaitoksiin. Yhä useampi tarvitsee tukea selviytyäkseen opinnoistaan ja saavuttaakseen jatko-opintojen ja työelämän edellyttämän osaamisen. Vaarana on, että perusopetuksen aikana syntynyt osaamis- ja koulutusvelka seuraa opiskelijan mukana ilman, että seuraavalla koulutusasteella on riittäviä mahdollisuuksia korjata sitä.
Jos Suomi haluaa kääntää kehityksen suunnan ja nousta jälleen maailman johtavien koulutusmaiden joukkoon, resurssit on käytettävä siellä, missä niillä on suurin vaikutus. Emme voi sitoa liian suurta osaa rahoituksesta rakennuksiin, rinnakkaisiin organisaatioihin ja pieniin yksiköihin, joita ylläpidämme lähinnä siksi, että ne ovat jo olemassa.
Millään tulevalla hallituspohjalla ei ole rajattomia mahdollisuuksia lisätä koulutuksen rahoitusta. Valtiovarainministeriö arvioi talouskasvun jatkuvan hitaana ja velkasuhteen kasvavan vuosikymmenen loppuun saakka (Valtiovarainministeriö 2026). Siksi myös nykyiset resurssit on käytettävä paremmin.
Ammatillisen koulutuksen on samalla vastattava työelämän tarpeisiin, annettava nuorille ammatti, mahdollistettava jatkuva oppiminen ja avattava väyliä korkeakouluopintoihin. Tämä pakottaa meidät tarkastelemaan koko koulutusketjua.
Mitä koulutusta tarvitaan ja missä? Mitä voidaan järjestää yhdessä? Milloin suurempi rakenteellinen muutos on parempi ratkaisu kuin useiden pienten yksiköiden ylläpitämisen jatkaminen?
Rahoituksen on oltava mukana keskustelussa
Jos kunta vaatii koulutuksen tai yksikön säilyttämistä paikkakunnalla, vaikka opiskelijapohja ja valtion rahoitus eivät siihen riitä, kunnan on myös oltava valmis maksamaan siitä. Ei voida vaatia kattavaa koulutustarjontaa jokaisen opiskelijan lähelle ja samalla olettaa, että joku muu vastaa aina kustannuksista.
Mutta kuka ottaa muutoksen johtamisesta vastuun? Valtio voi ohjata kehitystä rahoituksella ja lainsäädännöllä, mutta monet päätökset on tehtävä kunnissa ja koulutuksen järjestäjien keskuudessa. Päättäjien on silloin hyväksyttävä, ettei oman kunnan, oppilaitoksen tai organisaation kannalta paras ratkaisu ole aina paras opiskelijoiden, alueen tai koko koulutusjärjestelmän kannalta.
Niin kauan kuin kaikki puolustavat ensisijaisesti omaa toimintaansa, kokonaisuus ei muutu. Käytännössä jäämme silloin odottamaan, että talous tai pienenevät ikäluokat tekevät päätökset puolestamme.
Ruotsinkielinen koulutus on erityisen haavoittuvassa asemassa
Ruotsinkielisessä koulutuksessa kysymys korostuu. Väestöpohjamme on pienempi. Siksi yksittäisten koulutusten järjestäminen ja pätevien opettajien rekrytointi vaikeutuvat nopeammin. Jo nyt on koulutuksia, joita tarjotaan vain suomeksi, koska ruotsinkielisiä opiskelijoita ei ole riittävästi.
Suomenkielinen koulutus on luonnollisesti yksi vaihtoehto kaksikielisessä maassa. Se ei kuitenkaan voi olla valtakunnallinen ratkaisu siihen, että korkeatasoinen ruotsinkielinen koulutustarjonta vähitellen kapenee.
SÖFUK ja Yrkesakademin i Österbotten tarjoavat nykyisin laajan valikoiman ammatillisia koulutuksia. Se on vahvuus koko ruotsinkieliselle Suomelle. Meidän on kuitenkin uskallettava kysyä, kuinka pitkään voimme säilyttää koko tämän laajuuden – ja kuka kantaa vastuun sinä päivänä, kun joudumme luopumaan jostakin.
Yhteistyötä ennen pakkoratkaisuja
Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi keskittää kaikki muutamille suurille paikkakunnille. Koulutuksen järjestäjät voivat jakaa koulutusvastuita, opettajia ja oppimisympäristöjä. Ammatillisen koulutuksen, lukioiden, korkeakoulujen ja työelämän välistä yhteistyötä on tiivistettävä. Joissakin tapauksissa meidän on voitava keskustella myös yhdistymisistä – myös ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden välillä. Tämä on linjassa myös
AMKEn ehdotusten kanssa, jotka koskevat uusia yhteistyömuotoja, selkeämpiä koulutusvastuita ja tarvittaessa vapaaehtoisia yhdistymisiä (AMKE, viestit eduskuntavaaleihin ja hallitusohjelmaan 2027).
Tavoitteena ei ole, että jokainen organisaatio ja toimipaikka säilyy muuttumattomana. Tavoitteena on, että
Suomi pystyy myös tulevaisuudessa tarjoamaan korkeatasoista toisen asteen koulutusta koko maassa ja molemmilla kansalliskielillä.
Tämän saavuttamiseksi meidän on uskallettava keventää koulutusta ympäröiviä rakenteita ja panostaa enemmän itse koulutukseen.
Lähteet:
SÖFUKin toimitusjohtaja, AMKEn hallituksen jäsen Martin Norrgård työn ulkopuolella: Aktiivinen ja kiireinen arki kolmen alle kouluikäisten lasten kanssa. Juoksee, hiihtää tai pelaa jalkapalloa heti kun tilanne sallii!
Det är dags att säga det rakt ut: på många håll har Finland för många och för små enheter på andra stadiet. Det gäller inte bara yrkesutbildningen. Det gäller också gymnasierna.
Siffrorna är talande. Finland har 132 anordnare av yrkesutbildning, men verksamheten är starkt koncentrerad. De 50 största står för 92,3 procent av de ingångsnivåviktade studerandeåren, medan de 50 minsta tillsammans står för endast 1,1 procent (Undervisnings- och kulturministeriet 2026).
Samtidigt har Finland 334 gymnasier (2025) varav 189 kommuner upprätthåller ett eget gymnasium. Enligt den befolkningsprognos från Statistikcentralen som Utbildningsstyrelsens rapport bygger på väntas antalet 16–18-åringar dessutom minska med 17 procent fram till 2040 –(Utbildningsstyrelsen, Peruskoulut ja lukiot 2011–2040, 2025).
Det här är en struktur som vi måste våga diskutera när årskullarna minskar och pengarna blir knappare.
Yrkesutbildningen har redan länge tvingats koncentrera sin verksamhet. Många utbildningar kräver stora verkstäder, maskinparker, specialutrustning och dyra lärmiljöer. Därför accepteras det relativt allmänt att all yrkesutbildning inte kan finnas på varje ort.
Samtidigt upprätthåller vi små gymnasier med närheten som ett av de viktigaste argumenten. Närheten är viktig, men den kan inte ensam avgöra hur vårt framtida utbildningsnät ska se ut. Det är inte hållbart att yrkesutbildningen förväntas anpassa sig efter ekonomin och årskullarna, medan gymnasierna i praktiken lämnas utanför samma diskussion.
Vi behöver färre överlappande strukturer och mera utbildning
Finlands senaste PISA-resultat (8.9.2026) visar att kunskaperna hos våra 15-åringar har försämrats inom matematik, läsning och naturvetenskaper. Det är i första hand en fråga för den grundläggande utbildningen, men följderna stannar inte vid grundskolans dörr.
Det är dessa unga som kommer till andra stadiets utbildningsanstalter. Allt fler behöver stöd för att klara sina studier och nå de kunskaper som fortsatta studier och arbetslivet kräver. Risken är att den kunskaps- och utbildningsskuld som har uppstått under den grundläggande utbildningen följer med den studerande, utan att nästa utbildningsnivå har tillräckliga möjligheter att åtgärda den.
Om Finland vill vända utvecklingen och åter höra till världens ledande utbildningsnationer behöver resurserna användas där de gör störst skillnad. Då kan vi inte binda en alltför stor del av pengarna i byggnader, parallella organisationer och små enheter som vi främst upprätthåller för att de redan finns.
Inget kommande regeringsunderlag kommer att ha obegränsade möjligheter att öka utbildningsfinansieringen.
Finansministeriet räknar med fortsatt svag ekonomisk tillväxt och en stigande skuldkvot under resten av årtiondet (Finansministeriet 2026). Därför måste också de befintliga resurserna användas bättre.
Yrkesutbildningen ska samtidigt möta arbetslivets behov, ge unga ett yrke, möjliggöra kontinuerligt lärande och öppna vägar till högskolestudier. Det tvingar oss att se över hela utbildningskedjan.
Vilken utbildning behöver finnas var? Vad kan ordnas gemensamt? Och när är en större strukturell förändring bättre än att fortsätta upprätthålla flera små enheter?
Finansieringen måste finnas med i diskussionen
En kommun som kräver att en utbildning eller enhet ska finnas kvar lokalt, trots att studerandeunderlaget och den statliga finansieringen inte räcker, måste också vara beredd att betala för det. Det går inte att kräva ett heltäckande utbildningsutbud nära varje studerande och samtidigt utgå från att någon annan alltid ska stå för kostnaden.
Men vem tar taktpinnen för förändringen? Staten kan styra genom finansiering och lagstiftning, men många av besluten måste fattas av kommuner och utbildningsanordnare. Då behöver beslutsfattarna också acceptera att det som är bäst för den egna kommunen, skolan eller organisationen inte alltid är bäst för de studerande, regionen eller utbildningssystemet som helhet.
Så länge alla främst försvarar sin egen verksamhet kommer helheten inte att förändras. Då väntar vi i praktiken på att ekonomin eller de minskande årskullarna ska fatta besluten åt oss.
Den svenskspråkiga utbildningen är särskilt sårbar
För den svenskspråkiga utbildningen blir frågan särskilt tydlig. Vårt befolkningsunderlag är mindre. Därför blir enskilda utbildningar och rekryteringen av behöriga lärare snabbare sårbara. Det finns redan utbildningar som endast erbjuds på finska eftersom antalet svenskspråkiga studerande inte räcker till.
Att studera på finska är naturligtvis en möjlighet i ett tvåspråkigt land. Men det kan inte vara den nationella lösningen på att den högklassiga utbildningen på svenska gradvis blir smalare.
Inom SÖFUK och Yrkesakademin i Österbotten erbjuder vi i dag en bred palett av yrkesutbildningar. Det är en styrka för hela Svenskfinland. Men vi måste också våga fråga hur länge vi kan upprätthålla hela denna bredd – och vem som tar ansvaret den dag vi tvingas välja bort något.
Samarbete före nödlösningar
Det betyder inte att vi måste centralisera allt till några få stora orter. Utbildningsanordnarna kan dela på utbildningsansvar, lärare och lärmiljöer. Samarbetet mellan yrkesutbildningen, gymnasierna, högskolorna och arbetslivet behöver bli tätare. I vissa fall behöver vi också kunna diskutera sammanslagningar, också mellan yrkesläroanstalter och gymnasier. Det ligger också i linje med AMKE:s förslag om nya samarbetsformer, tydligare utbildningsansvar och vid behov frivilliga sammanslagningar (AMKE, riksdagsvalsbudskap 2027).
Målet är inte att varje organisation och verksamhetsställe ska överleva oförändrat. Målet är att Finland också i framtiden ska kunna erbjuda högklassig utbildning på andra stadiet i hela landet och på båda nationalspråken.
För att klara det behöver vi våga upprätthålla mindre av det som omger utbildningen och satsa mera på själva utbildningen.
Källor:
Verkställande direktör för SÖFUK och ledamot i AMKE:s styrelse Martin Norrgård på fritiden: Ett aktivt och fartfyllt familjeliv med tre barn under skolåldern. När tillfälle ges ägnar han sig gärna åt löpning, skidåkning eller fotboll.
Martin Norrgård
toimitusjohtaja, SÖFUK
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki
