Viikon huippuhetkiä: Tasa-arvoinen työelämä kuuluu kaikille

14.06.2021

Koronakriisi on koetellut monella tavalla suomalaista yhteiskuntaa ja työelämää. Silti suomalaisessa yhteiskunnassa on lukuisia avoimia työtehtäviä, joille ei löydy sopivaa tekijää. Samaan aikaan yhteiskunnassamme on myös lukuisia tukea tarvitsevia osatyökykyisiä henkilöitä, jotka haluaisivat ja pystyisivät näitä töitä tekemään. Työn löytäminen heille on kuitenkin hyvin vaikeaa, joskus ennakkoluulojen, joskus muiden syiden, esimerkiksi rekrytoinnin haasteellisuuden vuoksi tai siksi, ettei henkilölle ole saatavilla työpaikalla riittävästi tukea ja ohjausta.

Miksi näin on? Voisimmeko ajatella ja toimia myös toisin?

Työelämässä on tällä hetkellä havaittavissa selkeä kohtaanto-ongelma, sillä avoimet työpaikat ja motivoituneet työntekijät eivät kohtaa. Kuitenkin nämä haasteet olisivat melko pienilläkin keinoilla ratkaistavissa, jos siihen vain riittää kiinnostusta ja motivaatiota. Kohtaanto-ongelmaa voisi helpottaa esimerkiksi työn muotoilulla ja sopivien työpaikkojen ja työntekijöiden saattamisella yhteen. Tukea tarvitsevaa tai osatyökykyistä henkilöä voidaan tukea monella tavalla hänen aloittaessaan työelämässä. Jokaisesta ihmisestä on löydettävissä hänen omat vahvuutensa työelämässä ja jokaiselle on löydettävissä hänen itsensä kokoinen työtehtävä. Yksi työtehtävä on myös mahdollista pilkkoa sopiviksi osasiksi, joista yhdelle henkilölle voidaan muokata hänelle sopiva kokonaisuus. 

Me liveläiset uskomme, että tasa-arvoinen työelämä kuuluu kaikille. Jokainen kykenee itsensä kokoiseen työhön ja jokaisesta löytyy vahvuuksia, joita työelämä ja yhteiskunta tarvitsevat. Kannustamme työnantajia rohkeuteen ja palkkaamaan ennakkoluulottomasti osatyökykyisiä henkilöitä. Haluamme haastaa työnantajat ajattelemaan uudella tavalla työntekijöistä ja työn tekemisestä. Autamme organisaatioita rakentamaan ja ylläpitämään monimuotoisia työyhteisöjä, joissa jokaisen kyvyt pääsevät käyttöön. Haluamme olla mukana luomassa työelämää, joka huomioi erilaiset osaajat.

Katso Liven video

Aikaisemmat huippuhetket >>