Viikon huippuhetkiä: Samiedun tutkinto-opiskelijoiden määrä on lähes tuplaantunut

10.01.2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa ammatillisille kouluttajille vuosittain tulostavoitteita. Samiedun kohdalla nk. opiskelijavuositavoite on 1525 opiskelijavuotta, mikä edellyttää noin 1900 tutkinto-opiskelijaa määrällä mitattuna. Samiedussa tämä opiskelijamäärätavoite saavutettiin lokakuussa. Se antaa erinomaiset mahdollisuudet kehittää ammatillista koulutusta Savonlinnassa jatkossakin.

– Opiskelijamäärämme on lähes kaksinkertaistunut muutaman vuoden aikana. Olemme systemaattisesti rakentaneet koulutustarjontaa vastaamaan sekä työvoimatarpeeseen että nykypäivän opiskelijan kiinnostuksiin. Uusia koulutuksia on kehitetty ja olemassa olevia uudistettu, teknologia- ja metsäalojen toimialajohtaja Kirsi Kautonen kertoo.

Merkittävimpiä syitä opiskelijamäärän kasvuun ovat olleet uusien saavutettavampien ja ketterämpien opiskelumuotojen kehittäminen sekä uudet koulutukset nousevilla aloilla, erityisesti luonto- ja metsäaloilla sekä liiketoiminta-alalla. Koulutusten toteutustapoja uudistamalla opiskelu on mahdollistettu paremmin myös aikuiselle, perheelliselle ja työelämässä olevalle. Samiedun opiskelijoista jo yli 70 prosenttia on aikuisia.

– Opiskelu on muuttunut muutenkin kuin koronapandemian vaikutuksesta. Opiskella voi missä vaan ja milloin vaan, mikä tarkoittaa myös paikallisen koulutustarjonnan muutosta yhä monimuotoisempaan suuntaan, Kautonen sanoo.

Paikallisen ammatillisen koulutuksen jatko Savonlinnassa on mahdollista vain turvaamalla riittävä kokonaisopiskelijavolyymi. Opiskelijoita tarvitaan myös alueen ulkopuolelta. Samiedun verkkokoulutukset kiinnostavatkin eri puolilla Suomea, vaikka vielä tällä hetkellä suurin osa Samiedun verkko-opiskelijoista on Savonlinnan seudulta.

– Viimeisin koulutusinnovaatiomme, merkonomiksi verkossa, on saavuttanut suursuosion muutamassa kuukaudessa. Hakijamäärässä puhumme entisten kymmenien sijaan sadoista, hyvinvointi- ja liiketoiminta-alojen toimialajohtaja Timo Welsby iloitsee.

Samiedun osaamista on vahvistettu rekrytoimalla uusia opettajia, taitovalmentajia ja ohjaajia kampuksella, työpaikoilla ja verkossa tapahtuvaan koulutukseen ja ohjaukseen. Lisäksi opetushenkilöstön digiosaamista lisätään monipuolisilla koulutuksilla. Riittävillä resursseilla, ajantasaisella osaamisella ja ohjauksella varmistetaan, että myös koulutuksen laadullisiin tavoitteisiin vastataan.

Verkkokoulutusten rinnalla kehitetään lähi- ja päiväopetusta. Uusia toteuttamistapoja suunnitellaan yhdessä työelämän kanssa, mikä on tärkeää erityisesti heikommin vetävillä aloilla.

– Tänä syksynä Sosterin kanssa toteutettu lähihoitajien oppisopimuskoulutus on erinomainen esimerkki yhteistyöstä alalle, jolla on suuri tarve uusille työntekijöille. Lisäksi esimerkiksi teknologia-alojen vetovoimaisuutta on lisätty markkinointitapahtumilla, kuten 23.11. Samiedussa järjestetty Teknologiatiistai, Welsby kertoo.

Myös Samiedun koulutusten markkinointiviestintää on tehostettu. Markkinoinnissa on otettu käyttöön uusia kanavia ja markkinointia on laajennettu koko Suomen laajuiseksi. Markkinointiviestintää tehdään monikanavaisesti useiden erilaisten kohderyhmien saavuttamiseksi. Kohderyhmänä eivät ole enää vain nuoret, vaan myös aikuiset ja jo ammatissa toimivat henkilöt.

Aikaisemmat huippuhetket >>

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi