Viikon huippuhetkiä – Poke sai uuden tunnustuksen etäoppimisen ja digitaalisen oppimisen kehitystyöstä

27.09.2021

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke on nimetty jälleen Microsoft Showcase Schooliksi. Tunnustus on kansainvälinen ja sen voi saada oppilaitos, joka kehittää uusia oppimisen tapoja ja tuo digitaalisia oppimisympäristöjä jokapäiväiseen oppimiseen.

-Tunnustus myönnetään aina vuodeksi kerrallaan ja olemme saaneet sen jo kaksi kertaa aiemmin. Minusta tämä on hieno tunnustus ja kertoo siitä, että olemme ottaneet ennakkoluulottomasti uusia oppimismenetelmiä käyttöön. Poke oli aikanaan ensimmäinen ammatillinen oppilaitos Suomessa, joka tunnustuksen sai, sanoo digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija Pekka Ouli Pokelta.

Pokella on kehitetty uusia oppimisympäristöjä ja -menetelmiä pitkäjänteisesti jo vuosia. Esimerkiksi Pedanetia, Office 365:n, Adoben kuvan, grafiikan ja videon käsittelyohjelmia sekä simulaattoreiden mahdollisuuksia hyödynnetään laajasti. Nämä taidot valmentavat opiskelijoita myös työelämään ja jatko-opintoihin.

Lue lisää >>

Aikaisemmat huippuhetket >>