Viikon huippuhetkiä: Liikunnan yhdenvertaisuustyön tunnustuspalkinto Liven Erwin Borremansille

10.02.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 16.12.2020 palkinnot liikunnan yhdenvertaisuustyöstä. Samalla myönnettiin Liikkuvat-palkinnot esimerkillisestä työstä lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä.

Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinnon tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää liikunnassa ja urheilussa. Yhdenvertaisuuspalkinto ja tunnustukset jaettiin nyt ensimmäisen kerran. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinto myönnettiin Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Iloon yli esteiden –hankkeelle. Tunnustuspalkinnot myönnettiin Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjoselle sekä Ammattiopisto Liven liikunnanopettaja Erwin Borremansille

Saavutettavuus ja esteettömyys elämäntapana

Belgialaislähtöinen liikunnanopettaja ja tutkija Erwin Borremans on työskennellyt yli kymmenen vuoden ajan Ammattiopisto Livessä erityisopiskelijoiden parissa. Borremans on opiskellut liikuntatieteen maisteriksi Leuvenin yliopistossa Belgiassa ja suoritti jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjansa hän viimeisteli Yhdysvalloissa, sillä kymmenen vuotta sitten Suomessa mahdollisuudet erikoistua soveltavan liikunnan erityisalaan olivat suppeammat.  

Erwin Borremans on Special Olympicsin Suomen triathlon tiimin päävalmentaja. Hän on myös toiminut Liikkuva opiskelu -ohjelmassa mukana olevien oppilaitosten tukena erityisesti yhdenvertaisuuden ja erityisen tuen sisällöissä.

- Kiitos tästä tunnustuksesta kuuluu koko meidän yhteisöllemme, vaikka huomionosoitus henkilöityikin minuun, Erwin Borremans sanoo. 

Borremans kiittää työyhteisöään mahdollisuudesta kehittää liikunnan yhdenvertaisuutta työssään.

- Erityisen tärkeää työssäni ovat aidot kohtaamiset ja työyhteisö, jossa kannustetaan kokeilemaan ja kehittämään. Olen saanut kuluneen kymmenen vuoden ajan opistomme rehtoreilta täyden tuen Liven saavutettavuushankkeiden edistämisessä.

Erwin Borremans korostaa myös yhteisön arvojen tärkeyttä yhdenvertaisuustyössä.

– Livessä yksilöllisyys, yhdenvertaisuus ja inhimillisyys ohjaavat toimintaa. Jokaisessa oppilaitoksessa pitäisi olla arvomaailma kirkkaana. Jokaisen tulisi voida tuntea olevansa tervetullut työyhteisöön sellaisena kuin on. Monimuotoisuus työyhteisössä on todella arvokasta.

Kysyttäessä mitä Suomi voisi oppia yhdenvertaisuudesta ulkomailta, Borremans kertoo aina katsoneensa Pohjoismaita ylöspäin yhdenvertaisuuden toteutumisessa.

– Mielestäni Suomalainen yhteiskunta on hyvin yhdenvertainen. Jos jokainen ymmärtää voivansa auttaa ja vaikuttaa, luodaan parempi, yhdenvertainen maailma.

Kirjoittanut Ammattiopisto Live

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi