Viikon huippuhetkiä: Eelis Välimaa on WinNovan vuoden opiskelija

03.08.2021

Porilainen Eelis Välimaa suoritti liiketoiminnan perustutkinnon kiitettävin arvosanoin alle kahdessa vuodessa.

- Eelis oli erittäin tunnollinen, täsmällinen, positiivinen ja hyvää toverihenkeä luova opiskelija. Hän oli koko opintojen ajan myös aktiivinen. Hän toi omalla toiminnallaan WinNovaa opiskeluympäristönä esiin positiivisessa valossa muun muassa lehtiartikkeleissa, WinNovan esittelyvideolla sekä uusille liiketoiminnan opiskelijoille yrittäjyyden tutkinnon osien esittelijänä. Lisäksi Eelis kiersi vapaaehtoisena talouslähettiläänä peruskouluissa. 

Näin opettajat kuvailivat Eelistä ehdottaessaan häntä WinNovan vuoden opiskelijaksi.

Peruskoulun jälkeen lukio ei Eelis Välimaasta tuntunut omalta jutulta ja vaihtoehdoista liiketalouden opinnot WinNovassa oli kiinnostavin. Keskustelu WinNovan opinto-ohjaajan kanssa sai kuitenkin Eeliksen tavoittelemaan kauppakorkeakoulun opintoja. Yhdessä he suunnittelivat pääsykokeissa menestymistä tukevat aikuislukio-opinnot, jotka sisällytettiin ammatillisiin valinnaisiin. Hän suoritti muun muassa pitkää matematiikkaa, yhteiskuntaoppia, historiaa ja englantia yhtä aikaa työssä käydessään ja muiden opintojen ohella.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Eelis osallistui  Nuori Yrittäjyys –toimintaan menestyksekkäästi innovatiivisella ja menestyvällä liikeidealla. Anbrosie NY -yritys valittiin Satakunnan 2. asteen NY-yritykseksi keväällä 2020. He selvittivät tiensä valtakunnalliseen finaaliin, mutta koronatilanne esti osallistumisen. Keväällä 2021 tavoitteena oli Taitaja2021-finaali ja hänet luokkatoverinsa kanssa valittiinkin aluekisojen semifinaalin parhaana sinne mukaan. Kiihtyneen koronatilanteen takia Eelis jättäytyi kisoista pois, koska valmistautuminen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin oli tärkeämpää. Mahdollinen korona-altistus olisi pilannut koko kevään uurastuksen! 

Tyypillisesti liiketoiminnan opiskelijat valitsevat ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi kauppaketjun toimipisteen tai kivijalkamyymälän. Eelis suoritti heti ensimmäiset harjoittelunsa Lähi-Tapiolassa infopisteen asiakaspalvelussa. Hän hoiti asiakaspuheluita, myyntitoimintaa ja laati yrityshierarkian ja vakuutusliiketoiminnan organisaatiokaavion. Eeliksen tavoitteet tulevaisuudessa ovat korkealla, ja työpaikkaohjaajan mukaan hänessä on selkeästi suurta ainesta liikemaailmaan. Silti hän onnistui olemaan hyvän työilmapiirin luoja ja tiedonjanoinen nuori työntekijä. Lähi-Tapiola oli kiinnostunut ottamaan Eeliksen myös myöhempiin harjoitteluihin ja vaativampiin tehtäviin.  

Vaikka koronapandemia varjostikin isoa osaa opinnoista, sai Eelis paljon kokemusta ja monta hyvää muistoa ajastaan WinNovassa. Kauppakorkeakoulun pääsykokeiden jälkeen hän pitää pienen kesäloman. Toivottavasti Eelis ehtii myös lempiharrastustensa, kuntosalin ja golfin, pariin. Lähi-Tapiolassa hän jatkaa heinäkuun alussa ja työskentelee siellä vuoden loppuun. Tammikuussa 2022 kutsuu armeija.

Aikaisemmat huippuhetket >>