Viikon huippuhetkiä: Ammatilliset opinnot menestyneen yrityksen taustalla

29.03.2021

Jyväskyläläinen Logmore oy on v. 2017 perustettu yritys, jonka menestystuote on loggeri. Loggeri on laite, jolla voidaan tallentaa lähetyksestä kuljetuksen aikana mm. sijainti, lämpötila, kosteus, valoisuus, iskut ja pakkauksen asento. Tiedot tallentuvat pilveen ja ne voidaan lukea QR-koodista kännykällä tai lukulaitteella. Juuri QR-koodin käyttö on innovaatio, joka erottaa Logmoren kilpailijoistaan. Tuote kehitettiin pari vuotta sitten ja on käytössä sadoilla yrityksillä ympäri maailmaa. Tällä hetkellä loggereita käytetään mm. koronarokotelähetysten seurantaan Suomessa ja useissa muissa maissa. Yritys työllistää tällä hetkellä 30 henkilöä. Yritys on ottanut alan opiskelijoita myös koulutussopimusjaksoille ja sitä kautta on jo yksi opiskelija työllistynyt yritykseen saman tien.

Yksi yrityksen perustajista, Janne Juhala, on valmistunut Saskyn Mäntän seudun koulutuskeskuksesta elektroniikka-asentajaksi vuonna 2011. Janne kertoo, että opiskelualan valinta peruskoulun oli hänelle selvä asia, koska hän oli jo pienestä pitäen harrastanut elektroniikkaa ja ohjelmointia. Jannen mukaan parasta antia ammattikoulussa opiskelussa olivat työelämäjaksot, jolloin pääsi soveltamaan omia tietojaan ja taitojaan alan oikeissa työtehtävissä.

- Opinnoissa pärjää, kun on positiivinen asenne koulun käyntiin, kiinnostusta alaa kohtaa ja intoa tehdä asioita myös omatoimisesti, Janne mainitsee.

Jannelle ajatus yrityksen perustamisesta tuli luonnostaan, hän näkee oman yrityksen väylänä tehdä juuri niitä töitä, mitä hän osaa ja haluaa tehdä. Yrityksen voi perustaa jo vaikka opintojen ohella ja oman yritystoiminnan rinnalla on mahdollista tehdä myös muita töitä. Jos yritystoiminta lähtee hyvin liikkeelle ja sitä kautta töitä ja tuloja alkaa riittämään, voi vähitellen siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.

Nuorille, jotka tällä hetkellä miettivät tulevaa opiskelupaikkaa, Janne antaa sellaisen vinkin, että kannattaa tehdä valintoja omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

- Opinnot ovat väylä päästä kohti työelämää ja itseä kiinnostavia työpaikkoja – koulussa ei siis opiskella koulua varten vaan omaa tulevaisuutta ja kiinnostavia työtehtäviä silmällä pitäen.

Janne kehottaa opiskelualaa ja -paikkaa miettiviä myös tutustumaan etukäteen eri vaihtoehtoihin, ottamaan selville, mitä kaikkea on tarjolla ja sen valossa suunnittelemaan omaa tulevaisuutta eteenpäin. Nykyään on tarjolla todella paljon eri vaihtoehtoja ja kaikista tulevaisuuden työpaikoista emme vielä välttämättä ole kuulleetkaan, joten polkuja on tarjolla paljon.

Aikaisemmat huippuhetket >>

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi