Toimiva asuntola nuorille!

26.08.2020

Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry, on julkaissut selvityksen ammatillisen koulutuksen järjestäjien asuntoloiden sekä kunnallisten nuorisotoimien yhteistyöstä. Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella toteutetun selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa yhdessä asuntolassa asuvien nuorten, asuntolaohjaajien, koulutuksen järjestäjien johdon sekä kunnallisten nuorisotoimien edustajien kanssa, miten opiskelupaikkakunnalla voidaan lisätä nuorten vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia sekä edistää asuntolassa asuvien nuorten kiinnittymistä opiskelupaikkakunnan yhteisöihin.

Kyselyihin saatiin vastauksia 43 eri kunnasta sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjien osalta 15 johdon, 64 asuntolaohjaajan ja 294 asuntolassa asuvan nuoren vastausta. Selvityksen tärkein viesti on, että asuntoloiden ja kunnallisen nuorisotyön kannattaisi verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Asuntolaohjaajien ja nuorisotyöntekijöiden työnkuvat ovat hyvin samanlaisia, molemmat tekevät tärkeää työtä nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Parhaimmillaan asuntolaohjaajat voivat saada nuorisotyöstä kaipaamaansa vertaistukea. Toimivalla ja suunnitelmallisella yhteistyöllä voidaan myös saada enemmän irti molempien toimijoiden pienistä resursseista. Lisäksi yhteistä tietoa jakamalla, laajentamalla nuorten osallistumisen mahdollisuuksia sekä lisäämällä nuorten asioista tietoisena olevien aikuisten määrää – nuorten kohtaamista – voidaan toimia ennaltaehkäisevästi nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. 

Asuntolassa asuvien nuorten näkökulmasta taas olennainen viesti on, että osallistumisen tapoja pitää olla monenlaisia – jokaisella pitää olla oma tapa olla mukana ja kokea itsensä osalliseksi. Tähän liittyen useissa nuorten vastauksissa kiiteltiin mahdollisuutta vaikuttaa vapaa-ajantoiminnan sisältöön ja osallistua sen suunnitteluun.

Selvityksen tulosten perusteella laadittiin suositukset asuntolatoiminnan ja kunnallisen nuorisotyön yhteistyölle. 

Yhteistyön toteuttamisessa kannattaa huomioida:

1. Nuorten ääni: monipuolista harrastustoimintaa ja nuoret mukaan suunnittelemaan,
2. Vastuunjakaminen ja yhteisten tavoitteiden laatiminen,
3. Rakenteiden joustavuus ja toiminnan resursointi sekä
4. Avoin viestintä ja moniammatillinen sekä monialainen yhteistyö

Selvityksen verkkoversio

Selvityksen tulokset julkistetaan Alueellisten asuntolaohjauksen päivien yhteydessä 17.9.2020.
Verkkotilaisuuden osallistumislinkki löytyy www.asuntolaohjaajat.net-verkkosivulta 

Lue lisää SAKU ry:n tiedotteesta