Tietosuojavastaavat koolla – nyt on aika toimia

02.02.2018

AMKE kokosi yhteen ammatillisen koulutuksen järjestäjien tietosuojavastaavat torstaina 1.2. 

Päivän aluksi asianajaja Kari-Matti Lehti avasi tietosuoja-asetuksen sisältöä ja soveltamista. Hän korosti puheessaan, että nyt valmistautumisella asetuksen toimeenpanoon alkaa olla jo kiire.  


Asianajaja Kari-Matti Lehden mukaan alkaa olla jo kiire

Liki 60 osallistujaa saivat aimo annoksen artikloja ja sovellusohjeita. Paljon kysyttiin käytännön kysymyksiä markkinoinnin, säilytysaikojen ja eri rekistereiden välisestä suhteesta. Erityisesti puhutti myös palveluntarjoajien ja koulutuksen järjestäjien väliset vastuut ja sopimukset.  

Monella tietosuojavastaava jo löytyy 

Osallistujista noin ¾ oli jo nimettyjä tietosuojavastaavia. Noin neljäsosa edusti organisaatiota, jossa tietosuojavastaavaa ei ollut vielä nimetty. Useampi osallistujista kertoi, että seminaari osui tehtävän aloittamispäivään. 

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat siis eri vaiheissa asetuksen toimeenpanoon valmistautumisessa. Asetus kuitenkin astuu voimaan 25.5. ja on sellaisenaan sovellettavaa lainsäädäntöä.  Seminaarin päätyttyä valtioneuvosto tiedotti, että viikolla 9 saadaan vihdoin myös hallituksen esitys tietosuoja-asetusta täydentävästä lainsäädännöstä.  

Winnovassa tietosuoja-asetuksen voimaantuloon on valmistauduttu jo puolitoista vuotta. Prosessia ja tehtyjä toimenpiteitä esitteli päivässä johtaja Taina Kivioja. Winnovassa työtä tehdään laajalla rintamalla ja systemaattisesti. Dokumentoinnin ja osoittamisen merkitys nousikin puheenvuoroissa esille useamman kerran päivän aikana. 

”Ei ollut tietoa mihin lupauduin” 

- Ei ollut kyllä tietoa mihin lupauduin, kommentoi viime lokakuussa tietosuojavastaavaksi nimitetty Merja Niskanen Luovista.  

Luovia ylläpitävä Hengitysliitto ry on myös pitkällä asetukseen valmistautumisessa. Tilaisuudessa nähtiin mm. tuleva verkkopohjainen tietosuojakoulutus, jonka suorittaa koko henkilöstö. Koulutuksessa käytetään hyväksi jo valmiina olevaa materiaalia mm. Arjen tietosuojaa-koulutusvideoa ja nettitestiä.  

Merja Niskanen korosti yhdessä tekemistä. Ammatillisten erityisoppilaitosten AMEO-verkoston tietosuojavastaavat ovat jo löytäneet toisensa ja pohtivat kysymyksiä yhdessä. 

AMKEn alle syntyy tietosuojavastaavien verkosto 

Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä tietosuojavastaaviksi on nimetty koulutuksen, tietohallinnon, oppilaitosturvallisuuden ja asianhallinnan vastuuhenkilöitä monipuolisesti.

- Tämä joukko on hyvin moniammatillinen osaamisen näkökulmasta ja se tarjoaa osaamisen jakamiselle parhaat mahdollisuudet, toteaa AMKEn asiantuntija Riikka Reina.

AMKE tarjoaa mahdollisuuden tietosuojavastaaville jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä perustamalla verkoston. Päivässä koottiin kuuden hengen joukkue miettimään, miten ja millaista tiedon vaihtamisen tapoja tarvitaan. Kaikki AMKEn jäsenet voivat ilmoittaa oman tietosuojavastaavansa yhteystiedot verkostoa varten toimisto@amke.fi.


Päivän aikana puheenvuoron piti myös asianhallintapäällikkö Maarit Flinck Keudasta. Hän toimii AMKEn asianhallintaverkoston puheenjohtajana.

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi