Tämän kevään 9.-luokkalaiset ovat velvollisia hakemaan koulutukseen

18.02.2021

Yhdeksäsluokkalaiset ovat kohta tärkeiden päätösten äärellä, kun valtakunnallinen yhteishaku alkaa. Tänä keväänä hakuaika on 23.2.–23.3. He ovat myös ensimmäinen ikäluokka, joita elokuun alussa voimaan tuleva oppivelvollisuuslaki koskee.

Oppivelvollisuuden laajentamisella halutaan varmistaa, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Oppivelvollisuusuudistus vaikuttaa jo nyt siten, että kaikki keväällä perusopetuksen päättävät ovat velvollisia hakeutumaan koulutukseen yhteishaussa tai muulla tavoin. Hakeutumisvelvoitetta koskevat säännökset astuivat voimaan 1.1.2021.

Aiemmista vuosista poiketen nyt avautuvat samanaikaisesti yhteishaku ammatilliseen ja lukiokoulutukseen, haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen sekä haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen.

Toisen asteen opinnot oppivelvollisuuden piiriin 

Oppivelvollisuusuudistuksessa oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen. Oppivelvollisuus voi päättyä myös ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista, jos opiskelija saa jo tätä aiemmin suoritettua hyväksytysti ammatillisen tutkinnon tai ylioppilastutkinnon.

Oppivelvollisuuden laajentuessa muuttuu toisen asteen tutkinto nuorille maksuttomaksi. Oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyy, kun opiskelija suorittaa ylioppilastutkinnon, ammatillisen tutkinnon tai viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. 

Opetus ja ruokailu ovat olleet maksuttomia toisen asteen opiskelijoille tähänkin saakka, mutta jatkossa oppivelvolliset saavat maksutta käyttöönsä opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut, -aineet sekä oppimateriaalit ja -kirjat. 
Kaksois- tai kolmoistutkintoa suorittavilla opiskelijoilla maksuttomuus kattaa sekä ammatillisen tutkinnon, että ylioppilastutkinnon.

Väylät Auki ammatillisella koulutuksella

Opiskelupaikan valinta on monelle nuorelle tähänastisen elämän suurin päätös, mutta loppuelämää se ei lukitse. Jokainen askel vie eteenpäin ja unelma-ammattiin voi päätyä montaa eri reittiä. Tämä on AMKEn ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien yhteisen Väylät Auki -kampanjan keskeinen viesti. 

Kampanjassa julkisuudesta tutut henkilöt kertovat, mikä merkitys ammatillisella koulutuksella on ollut heidän urallaan. Veronica Verhon, Maria Veitolan, Juhani Putkosen, Pipsa Hurmerinnan, ja Arman Alizadin videotarinat sekä muuta kampanjan materiaalia löytyy osoitteesta www.väylätauki.fi 

Lisätietoa yhteishausta:
https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/yhteishaku/haku-lukioon-ja-ammatilliseen/
Lisätietoa ammatillisesta koulutuksesta:  
https://opintopolku.fi/wp/ammatillinen-koulutus/
Lisätietoa oppivelvollisuusuudistuksesta: 
https://minedu.fi/oppivelvollisuuden-laajentaminen
https://minedu.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-oppivelvollisuudesta