Suomen paras työpaikkaohjaaja valittiin ensimmäistä kertaa

10.03.2016

Vähittäiskaupan vuoden 2015 työpaikkaohjaajaksi on valittu Marjut Ojanperä-Larkka Tokmannilta. Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Valintakriteereissä painottuivat työpaikkaohjaajan kokemus eri tutkintojen ohjaamisesta, työpaikan osallistaminen työpaikkaohjaamiseen. Valintaan vaikutti myös työpaikkakouluttajan oma kouluttautuminen.

Kilpailun voittanut Ojanperä-Larkka on ohjannut niin oppisopimussuhteessa olevia, näyttötutkinnon suorittajia kuin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita. Raati kiittelee myös, että hän hallitsee monikulttuurisen ohjaustyön.

- Jatkuva osaamisen päivittäminen on entistä tärkeämpää myös kaupan alalla. Siksi työpaikkaohjauksen merkitys kasvaa jatkuvasti.  Onkin tärkeää, että yrityksissä on osaavia ja motivoituneita työpaikkaohjaajia, Kaupan liiton koulutusasiantuntija Mervi Angerma-Niittylä sanoo.

Vähittäiskaupan vuoden 2015 työpaikkaohjaajakilpailun järjestäjänä toimi Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskuksen yhteydessä toimiva Työpaikkaohjaamisen klusteri. Kilpailuun osallistui kaikkiaan kymmenen ehdokasta ammatillisista oppilaitoksista ympäri Suomea.