Suomen joukkueelle MM-kultaa ja kahdeksan kunniamainintaa ammattitaidon MM-kilpailuissa Shanghaissa

27.09.2026

Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti hienon tuloksen ammattitaidon MM-kilpailuissa Shanghaissa. Sunnuntaina 27. syyskuuta päättyneissä WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailuissa Suomi voitti yhden kultamitalin sekä kahdeksan Medal for Excellence -kunniamainintaa.

Suomen ainoan kultamitalin voitti Neea Kerttula (Helsinki Business College Oy) vähittäiskaupan myynnin (Retail Sales) lajissa. Kerttula palkittiin lisäksi koko Suomen joukkueen parhaana kilpailijana Best of Nation -kunniamaininnalla.

Joka toinen vuosi järjestettävä WorldSkills-kilpailu kokosi Shanghaihin noin 1 400 nuorta ammattiosaajaa yli 70 maasta. Kilpailijoiden ikäraja on 22 vuotta. Suomea edusti kilpailuissa 18 nuorta huippuosaajaa eri aloilta, kuten kauneudenhoidosta, teollisuudesta, rakentamisesta, palvelualoilta ja ravintola-alalta.

Kilpailuviikko käynnistyi 22. syyskuuta näyttävällä avajaisseremonialla. Neljän kilpailupäivän aikana nuoret osaajat mittasivat taitojaan omilla ammattialoillaan, ja viikko huipentui sunnuntaina järjestettyyn palkintojenjakoon.

Suomen menestystä täydensivät kahdeksan Medal for Excellence -kunniamainintaa, jotka myönnetään oman lajin keskitason ylittävistä suorituksista.

Kunniamaininnan saivat:

  • Alexander Häggman (Optima), Cabinetmaking
  • Eerika Rautiala (Keuda), Beauty Therapy
  • Lauri Mutka (Savon ammattiopisto), Welding
  • Lotta Lehtokumpu (Luksia), Hairdressing
  • Väinö Miettinen (Ammattiopisto Gradia), Cooking
  • Elja Saraluoto (Koulutuskeskus Salpaus), Fashion Technology
  • Alex Puurunen (Koulutuskuntayhtymä OSAO), Autobody Repair
  • Anna Kuivala (Stadin ammattiopisto), 3D Digital Game Art


Suomen joukkueen tulos osoittaa suomalaisen ammatillisen koulutuksen ja nuorten osaajien korkean tason kansainvälisessä vertailussa. WorldSkills-kilpailut ovat maailman suurin ammattitaidon kilpailutapahtuma, jossa nuoret ammattilaiset pääsevät näyttämään osaamistaan maailman huippuja vastaan.

Lähde: SkillsFinland

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi