Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Yhteystiedot

Sasky ja Vexve kehittävät yhteishankinnallaan teknologia-alan vetovoimaisuutta

26.11.2019

Vexve Oy  ja SASKY koulutuskuntayhtymä kehittävät teknologia-alan vetovoimaisuutta, alan robotiikka- ja automaatio-osaamista sekä koulutuksen ja yrityselämän välistä yhteistyötä hankkimalla yhdessä robottisolun Saskyyn Vammalan ammattikoululle.

Robottisolu otettiin opetuskäyttöön Sastamalassa lokakuussa 2019. Hankinta on jatkoa Saskyn ja Vexven vuosia jatkuneelle vahvalle yhteistyölle. Vuonna 2015 Vexve ja Sasky hankkivat Vammalan ammattikoulun tiloihin Mazak Smart -sorvin metallialan oppimisympäristön kehittämistä varten. Samaisen sorvin yhteyteen hankitaan robottisolu, joka laajentaa ja syventää entisestään oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyötä. Saskyn metallialan opiskelijat valmistavat laitteilla osana opintojaan Vexvelle harjoitustöinä kappaleita, kuten esimerkiksi karaholkkeja yrityksen laatuvaatimusten mukaisesti.

Yhteisen hankinnan tavoitteena on teknologia-alan vetovoimaisuuden kehittäminen sekä jatkossa yhä useampien alan opiskelijoiden ja Saskylta alalle valmistuneiden ohjaaminen Vexvelle kesätöihin, koulutussopimus- ja oppisopimusjaksoille sekä pidempiin työsuhteisiin.

26.11. vietetään myös valtakunnallista TeknologiaTiistaita, johon osallistuu Vammalan ammattikoulun lisäksi myös muita Saskyn oppilaitoksia. TeknologiaTiistai on vuosittainen tapahtuma, jolloin yläkoulun opettajat, oppilaat ja vanhemmat tutustuvat kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen ja teknologiateollisuuden yritysten tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi