Pedaknow – Katse tekniikan alan ammatillisen koulutuksen osaamiseen

21.10.2021

Suomen teollisuuden kilpailukyvyn perusta on hyvä osaaminen. Teollisuudessa yli puolella työntekijöistä on ammatillinen koulutus, joten on tärkeää, että ammatillinen koulutus on laadukasta ja tuottaa huippuosaajia yrityksiin. Ammatillisen koulutuksen haasteena on, että työelämä odottaa yhä itsenäisempiä ja valmiimpia työssäoppijoita, mutta samaan aikaan entistä useammalla opiskelijalla on vaikeuksia pysyä opinnoissaan mukana. 

- Työelämässä tapahtuvan oppimisen onnistuminen on edellytys ammatillisen koulutuksen tulevaisuudelle ja epäonnistuessaan se saattaa kriisiyttää koko ammatillisen koulutuksen, toteaa Helsingin Yliopiston lehtori, Pedaknow-hankkeen vastuullinen johtaja Kalle Virta.

Tekniikan alojen toisen asteen koulutusten vetovoima on ollut heikko jo pitkään – saman aikaisesti teollisuus kärsii kroonisesta ammattiosaajapulasta, joten työelämävalmiuksia on kehitettävä

Virran mukaan työelämävalmiuksien osalta keskeisessä osassa ovat tekniikan alan opettajat ja oppilaitokset, mutta myös työssäoppimisen mahdollistavat yritykset. 

- Näistä lähtökohdista on erittäin tärkeää tunnistaa koko tekniikan alan ammatilliseen koulutukseen liittyvien toimijoiden keskeiset osaamistarpeet työelämätaitojen, ammattiaineiden opettamisen ja työelämän tuntemuksen suhteen. 

Virta korostaa teollisuuden ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien yhteistyön merkitystä.

- Yhteistyö on hyödyksi kaikille osapuolille. Ammatillisen koulutuksen järjestäjä ja elinkeinoelämä tärkeänä kumppanina saavat tietoa kehittämiskohteista ja toimenpiteistä, jotta tekniikan alan ammatillinen koulutus pystyy yhä vahvemmin vastaamaan yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin tukemalla opettajia, ohjaajia ja opiskelijoita. 

Pedaknow-hankkeen taustaa

Tutkimushankkeen tehtävinä on selvittää minkälaisia osaamistarpeita tekniikan alan ammatillisessa koulutuksessa on sekä minkälaisilla oppimismuodoilla ja oppimateriaaleilla osaamistarpeita voidaan tukea.   

Hankkeen vastuullinen johtaja on yliopistonlehtori KT, Dos. Kalle Virta Helsingin yliopistosta. Hankkeessa ovat mukana yliopistonlehtori KT, Dos. Manne Kallio (Helsingin ylipisto), tutkija KT Heli Kallio (Turun yliopisto) koulutuksen ja osaamisen johtava asiantuntija Milka Kortet (Teknologiateollisuus ry), koulutuksen ja osaamisen päällikkö Reetta Pilhjerta (metsäteollisuus ry), asiantuntija Maiju Korhonen (Energiateollisuus ry), johtava asiantuntija Anni Siltanen ja osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen (Kemianteollisuus ry) sekä AMKE ry. Lisäksi hankkeessa ovat mukana  Johtaja Matti Isokallio ja rakennusalan koulutuspäällikkö Ville Huhtala (Satakunnan koulutuskuntayhtymä). 

Tutkimushanke ajoittuu neljälle vuodelle vuosina 2022-2025. Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen vuosille 2022-2023 rahoitus on myönnetty Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT-) säätiöltä.