Osallistu eEmeli-laatukilpailuun!

10.01.2019

Valtakunnallinen eEemeli-laatukilpailu on käynnistynyt. Kilpailussa etsitään vuosittain parhaita digitaalisia oppimisratkaisuja. Kilpailun järjestää Suomen eOppimiskeskus ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. 

Vuoden 2019 eEemeli-kilpailu etsii innovatiivisia sekä sisällöltään että toiminnallisuudeltaan laadukkaita oppimista edistäviä tuotteita ja palveluita teemalla Oppimisen yksilöllistäminen. Mukana on kaksi sarjaa: Yrityssarja ja Oppilaitossarja.

Yrityssarjaan voivat osallistua Suomessa toimivat yritykset sekä organisaatiot ml. yhdistykset ja järjestöt, jotka ovat tuottaneet oppimisen palvelun, toimintatavan tai tuotteen. Itse tuote voi olla globaali sovellus.

Oppilaitossarja on tarkoitettu Suomessa toimivissa oppilaitoksissa tuotetuille oppimisen palveluille, toimintatavoille ja tuotteille. Itse tuote voi olla globaali sovellus.

eEemeli-kilpailussa arvioidaan mm. teknistä ja pedagogista laatua, arjen hyödyllisyyttä, kaupallista potentiaalia, yhteiskunnallista vaikuttavuutta, innovatiivisuutta, esteettömyyttä, yhteisöllisiä työskentelymenetelmiä sekä käytettävyyttä. Tuotteet arvioi asiantuntijaraati, jonka puheenjohtajana toimii Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n johtava asiantuntija Satu Ågren.

Kilpailun ilmoittautumisvaihe päättyy 31.1.2019 ja voittajat julkistetaan ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa maaliskuussa.

Lisätietoja kilpailusta
https://www.eoppimiskeskus.fi/eemeli

Kilpailun yhteistyökumppanit: Suomen eOppimiskeskus ry, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, Hämeenlinnan kaupunki, Omnia, Otavan Opisto, Rateko, Teknologiateollisuus ja Winnova.