25.09.2024
Hallitus toteuttaa työn ohessa opiskelun pilotointi- ja kehittämishankkeen vuosina 2025–2026. Hankkeeseen esitetään vuoden 2025 talousarviossa 10 miljoonaa euroa.
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) vastaa hankkeen toteuttamisesta ja käynnistää ensimmäisen valtionavustushaun marraskuussa 2024.
Hankkeen avulla parannetaan työntekijän mahdollisuuksia työn ohessa opiskeluun siten, että koulutuksen toteuttaja ja työnantaja kehittävät tarvittavia järjestelyjä tiiviissä yhteistyössä. Lisäksi kannustetaan työnantajia mahdollistamaan työaikana tapahtuvaa opiskelua korvaamalla tästä aiheutuvia kustannuksia.Tavoitteena on, että työssä olevat henkilöt voivat jatkaa työntekoa osaamisen kehittämisen aikana.
Pilottihanke keskittyy sellaisiin työvoimapula-alojen koulutuksiin, joihin sisältyy pakollistaharjoittelua tai muuta opiskelua, joka edellyttää poissaoloa työstä. Näitä ovat sairaanhoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja), sosionomi, kasvatustieteiden kandidaatti (varhaiskasvatuksen opettaja) ja erityisopettaja.
- Pilotissa kehitetään kiinnostavaa uutta mallia työn ohessa opiskeluun sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa, sanoo johtava asiantuntija Satu Ågren Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEsta.
- Tarvitaan kuitenkin myös muita keinoja ja kannusteita uudelleenkouluttautumiseen, kun yhä useampi joutuu tai haluaa opiskella uuteen ammattiin työuransa aikana, hän jatkaa.
Koulutuksen toteuttaja maksaa osan rahoituksesta työnantajalle
Jotpa myöntää pilotointi- ja kehittämisrahoituksen kokonaisuudessaan korkeakouluille ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille, jotka käyttävät osan rahoituksesta koulutuksen suunnitteluun ja seurantaan sekä osallistujien ohjaukseen ja tukemiseen. Koulutuksen toteuttajat maksavat osan rahoituksesta eteenpäin työnantajallekorvauksena työntekijän työajalla opiskelun kustannuksista. Rahoitusta myönnetään enintään 15 kuukauden ajalle.
Itse koulutuksen järjestäminen rahoitetaan korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen perusrahoituksella kuten aikaisemminkin.
SAVE THE DATE: Webinaari tulossa 8.10. klo 9:00
Lue lisää:
JOTPA: Jotpa alkaa rahoittaa työn ohessa opiskelun järjestelyitä uudessa hankkeessa >>
TEM: Hallitus käynnistää hankkeen työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi >>
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki