Järjestöt vetosivat ministereihin ammatillisen koulutuksen rahoituksen korjaamiseksi

07.04.2021

AMKE ja seitsemän muuta järjestöä jättivät tänään vetoomuksen valtiovarainministeri Matti Vanhaselle ja opetusministeri Jussi Saramolle ammatillisen koulutuksen rahoituksen korottamiseksi 80 miljoonalla eurolla. Vetoomuksessa ovat mukana OAJ,Suomen Kuntaliitto KL, KT Kuntatyönantajat, Sivistystyönantajat Sivista sekä opiskelijajärjestöt Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS ja Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.
 
Hallituksen kehys- ja puoliväliriihen päätöksillä on ammatillisen koulutuksen järjestämiseen turvattava riittävät ja tosiasialliset mahdollisuudet järjestää koulutusta toimintalainsäädännön mukaisesti. Tämä johdosta järjestöt vaativat, että kehysriihessä ammatillisen koulutuksen perusrahoitusta tulee korottaa pysyvästi 80 miljoonan euron määrärahalla.

Vaatimuksessa todetaan, että vuonna 2017 toteutetun ammatillisen koulutuksen uudistuksen arvioitiin tuovan kustannussäästöjä jopa 256,5 miljoonaa euroa (HE 39/2017 vp). Käytäntö on osoittanut, että kustannusvaikutusten arvioinnin perusteella ammatillisen koulutuksen rahoitukseen tehdyt leikkaukset olivat täysin ylimitoitettuja.

Sanna Marinin hallitus on pyrkinyt paikkaamaan henkilöstömenojen rahoitusvajetta määräaikaisella, vuosittain erikseen haettavalla ja jaettavalla määrärahalla. Järjestöjen mukaan nyt on korkea aika saada tämä rahoitus pysyväksi korotukseksi perusrahoitukseen. Hankerahoitus ei mahdollista ammatillisen koulutuksen pitkäjänteistä kehittämistä.