Henkilöstömuutoksia AMKEssa

10.08.2023

Vuoden 2018 syksystä AMKEssa asiantuntijana toiminut Saku Lehtinen siirtyi 1.8.2023 lähtien Rakennusteollisuus RT:n koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi.

- Onnittelemme Sakua uudesta, mielenkiintoisesta työstä.  Tällaiset urasiirtymät vahvistavat AMKElle tärkeitä elinkeinoelämäverkostoja, toteaa AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

Tapahtumapäällikkö Pirve Harakka tekee 31.12.2023 saakka lyhennettyä työaikaa. Pirven tavoittaa parhaiten ma-to klo 9-14.

Puuttuvaa työpanosta täydentämään on palkattu osa-aikaiseksi tapahtumatuottajaksi Wilhelmiina Palovaara. Hänen tehtäviinsä kuuluvat erityisesti maksuttomat jäsentapahtumat sekä markkinointiviestintä ja tarvittaessa myös muut tapahtumatuotannon tehtävät. Wilhelmiina on viimeisen vuoden kulttuurituotannon opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulussa. 

- Opiskeluiden ohella olen ehtinyt jo kerryttää mukavasti kokemusta erilaisten tapahtumien tuotannosta. Olen innoissani uusista työtehtävistä AMKEssa ja  olen valmiina ottamaan uusia haasteita vastaan sekä oppimaan uutta, Wilhelmiina sanoo.
 

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi