Gradia Jyväskylän rehtori Pirjo Kauhaselle opetusneuvoksen arvonimi

20.06.2021

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Gradia Jyväskylän rehtori Pirjo Kauhaselle opetusneuvoksen arvonimen 18.6.2021. Arvonimi on julkisen arvonannon osoitus yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä.  

Ammatillisen koulutuksen kehittäjänä ja kansainvälistäjänä tunnettu Pirjo Kauhanen on uransa aikana osallistunut useisiin valtakunnallisiin ja alueellisiin työ- ja ohjausryhmiin, lainsäädännön valmistelutyöhön, kansainvälisyyden ja yrittäjyyden edistämiseen sekä koulutusviennin erilaisiin toimenpiteisiin.  Hän on toiminut myös  AMKE Oy:n hallituksen jäsenenä

- Opetusneuvoksen arvonimi on merkittävä tunnustus työstä, jota Pirjo Kauhanen on tehnyt ammatillisen koulutuksen hyväksi niin kansallisesti kuin Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa. Hänen työtään kuvaa kehittämishakuisuus, verkostoituminen sekä vahva usko pedagogiikan voimaan ja elinikäiseen oppimiseen, kertoo kuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski

Lue lisää