Ammattiin opiskelevat tähtinä tuoreessa Väylät auki -videossa

25.01.2021

”Opiskelupaikan valinta on iso päätös, mutta loppuelämääsi se ei lukitse. Unelma-ammattiin voi päätyä montaa eri reittiä ja minkä ikäisenä tahansa”. 

Väylät auki on AMKEn jäsenten yhteinen kampanja, jonka tavoitteena on kasvattaa ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja saattaa mielikuvat koulutuksesta ajan tasalle. Kampanjan elementteinä on videot, joissa tunnetut suomalaiset kertovat uratarinansa ja miten ammatillinen koulutus on siihen kuulunut.

Nyt videosarja on saanut kuudennen osan, jonka pääosissa nähdään julkkisten sijaan ammattiin opiskelevia nuoria. Videolla viisi opiskelijaa kertoo omista kokemuksistaan ja siitä, miksi ammatillinen on ollut heille juuri se oikea valinta. 

AMKEn tiedottaja Hanna-Mari Bennickin mukaan videolla esiintyvät nuoret ovat loistavia ja tuovat luontevalla tavalla esiin ammatillisen koulutuksen tarjoamat monipuoliset ulottuvuudet ja mahdollisuudet. 

- Toivottavasti tämä video aikaisempien kampanjan materiaalien tapaan löytää tiensä opotunneille herättämään keskustelua ja välittämään kampanjamme viestiä yläkoululaisille, Bennick sanoo.

Lakon juontama interaktiivinen oppitunti 21.4.

Keväällä ja syksyllä kampanjassa on luvassa jotain aivan erilaista, kun koko Suomen yläkoululaiset kutsutaan interaktiivisille oppitunneille. Ensimmäinen YouTubelive -tilaisuus on 21.4. ja sen juontaa suomen tunnetuimpiin tubettajiin kuuluva Lakko, joka vie kampanjan viestiä yläkouluihin uudella tavalla. Liven aikana Lakko vastaa teemoittain etukäteen lähetettyihin kysymyksiin, rohkaisee osallistumaan keskusteluun livessä sekä kertoo itsestään ja omista kokemuksistaan ammatillisesta koulutuksesta. 

Interaktiivisista tilaisuuksista lähetetään tarkempaa tietoa helmikuun aikana.


Aikaisemmin #väylätauki videoissa tarinansa ovat kertoneet vaatturi Arman Alizad, kokki Pipsa Hurmerinta, radiotoimittaja Maria Veitola, paperimies Juhani Putkonen sekä media-assistentti Veronica Verho. Kaikki videot ovat katsottavissa sivuilla väylätauki.fi