Ammatillisten oppilaitosten ja pk-yritysten paikallinen yhteistyö virkistää kuntia

28.04.2021

Lähes 40 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekee 25 prosenttia pk-yrityksistä.

Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Pohjoiskarjalaiset yrittäjät tekevät selkeästi eniten koulutusyhteistyötä kaikilla koulutusasteilla ja joka kolmas pk-yrittäjä tekee yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa. 

 - Pohjois-Karjalassa on paljon erityisosaamista vaativia yrityksiä ja osaavan henkilöstön saatavuus on niille elinehto. Oppilaitokset puolestaan tarvitsevat opiskelijoilleen harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja, siksi tiivis yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia, toteaa koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen Suomen Yrittäjistä.

Rekrytointiyhteistyötä tarvitaan jatkossa entistä enemmän väestön ikääntymisen myötä. 

- Yrittäjiäkin siirtyy eläkkeelle ja yrityksiä tulee myyntiin. Myös uutta yrittäjyyttä tarvitaan pandemian jälkeen. Siksi oppilaitoksissa on panostettava sekä yrittäjyyskasvatukseen että erityiseen jatkajakoulutukseen, Vartiainen sanoo.

Vartiaisen mukaan näin kuntavaalien alla on hyvä muistaa, että suuri osa opiskelijoista opiskelee kuntien ja kuntayhtymien oppilaitoksissa.

- Kunnat voivat siten edistää ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyön laajentamista ja syventämistä sekä suoraan että omistajaohjauksen kautta. Yrittäjien aluejärjestöt ja paikallisyhdistykset voivat toimia omien alueidensa yhteistyön koordinaattoreina ja kumppaneina. Eri toimijoiden tiivis yhteistyö lisää alueen yrittäjyyttä ja kuntien elinvoimaa.

Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blombergin mukaan Pohjois-Karjalassa on käytännönläheinen yritysyhteistyö Riverian ammatillisen koulutuksen kanssa ja työpaikoilla tapahtuva oppiminen on laadukasta.

- Riveria kuuntelee herkällä korvalla. Toimivia esimerkkejä yhteistyömuodoista ovat muun muassa liiketoiminta-alan työelämäfoorumi ja yhteistyökokous koulutustarjonnan suuntaamisesta. Lisäksi Riveria on kerran toteuttanut Yksinyrittäjäakatemian ja sille suunniteltu jatkoa, Blomberg kertoo.

Oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä voidaan vahvistaa monin tavoin: 

  • Osaamisen kehittämisen palveluista ja muista työelämäpalveluista viestitään laajasti.
  • Työelämälähtöisiä kumppanuusmalleja kehitetään yhdessä.
  • Oppisopimuskoulutuksen kautta työllistymistä tuetaan lisäämällä pk-yrittäjille maksettavia koulutuskorvauksia ja työpaikoilla tapahtuvaa ohjausta.  
  • Opettajien työelämäosaamista ja työpaikkaohjaajien ohjausosaamista vahvistetaan.
  • Oppimisympäristöistä tehdään oppilaitosten ja yritysten yhteisiä innovaatio- ja elinvoimakeskuksia. 
  • Opiskelijoiden työelämävalmiuksia ja perustaitoja vahvistetaan lisäämällä lähiopetusta, mutta otetaan entistä laajemmin käyttöön myös lähiopetusta täydentäviä ratkaisuja opetuksen saavutettavuuden parantamiseksi ja koulutustarjonnan monipuolistamiseksi.