Ammatillisen koulutuksen kultaiset ansioristit Inkeri Toikalle, Jarno Temoselle ja Urho Mäenpäälle

13.03.2019

AMKE myönsi kolme ammatillisen koulutuksen kultaista ansiomerkkiä työstä ammatillisen koulutuksen uudistamisen hyväksi ja digitalisaation edistämisestä.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry luovutti 13.3.2019 AMKE-päivillä ammatillisen koulutuksen kultaisen ansioristin Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntijalle Inkeri Toikalle. Hän on pitkällä urallaan vaikuttanut merkittävästi ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, erityisesti vuonna 2018 toteutettuun lainsäädäntöuudistukseen. Inkeri Toikkaa arvostetaan yhteistyöhakuisena ja ratkaisukeskeisenä asiantuntijana.

Työssään Toikka pystyy hienolla tavalla yhdistämään opettajien ja koulutuksenjärjestäjien näkökulmat asiakkaan parhaaksi tapahtuvaksi koulutuksen kehittämiseksi.  

Ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi myönnettiin lisäksi Oulun seudun koulutuskuntayhtymän tietohallintopäällikkö Jarno Temoselle sekä Riverian tietohallintopäällikölle Urho Mäenpäälle. Mäenpää ja Temonen ovat yli 15 vuoden ajan edistäneet keskeisesti koko ammatillisen koulutuksen digitalisaatiota ja tietoyhteiskuntapalveluiden käyttöönottoa. He ovat koko AMKE-yhteisön puolesta toimineet vapaaehtoisina teknisinä asiantuntijoina, kun on neuvoteltu useita merkittäviä ohjelmistosopimuksia, joista on syntynyt merkittävää taloudellista ja toiminnallista hyötyä koulutuksenjärjestäjille.

Taustaa: Kultainen ansioristi myönnetään ansiokkaasti ammatillisen koulutuksen hyväksi toimineelle henkilölle, vähintään 20 vuoden ansiokkaasta toiminnasta toimihenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjän palveluksessa tai ansiokkaasta toiminnasta luottamushenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatiossa. Näiden lisäksi ansioristi voidaan myöntää erityisen ansiokkaasta muusta ammatillisen koulutuksen kehittämiseen liittyvästä toiminnasta AMKE ry:n hallituksen päätöksellä.