Ammatilliseen koulutukseen haettiin vähemmän kuin viime vuonna

15.03.2018

Tänä keväänä yhteishaun ensisijaisista hakijoista 52 prosenttia haki ammatilliseen koulutukseen ja 48 prosenttia lukioon. Viime keväänä ammatilliseen koulutukseen haki ensisijaisesti 54 prosenttia ja lukioon 46 prosenttia hakijoista.

Ammatilliseen koulutukseen haki ensisijaisesti noin 37 750 hakijaa eli noin 1900 hakijaa vähemmän kuin viime vuonna. Aloituspaikkoja on tarjolla 41 900, joista 1 850 on ruotsinkielisissä koulutuksissa. Viime vuosina ammatillisen koulutuksen suosio yhteishaussa on laskenut.

- Ensisijaisten hakijoiden määrän väheneminen on huolestuttavaa, kun samaan aikaan yritykset ja elinkeinoelämä tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Ammatilliseen koulutukseen kohdistunut osittain negatiivinen julkisuus ei voi olla vaikuttamatta koulutukseen vetovoimaan, toteaa AMKEn vt. toimitusjohtaja Riikka Reina.

Reinan mukaan valopilkkuna on kuitenkin se, että hakijamäärän lasku on hidastunut viime vuodesta. Viime vuonna hakijamäärän muutos oli -8 %, kun se tänä vuonna on enää -4,5 %.  

- Olemme saaneet myös viestiä useilta paikkakunnilta, joissa on onnistuttu kasvattamaan hakijamääriä huomattavasti, Reina sanoo.

Suosituimmat alat pysyivät ennallaan

Suosituimpana alana pysytteli sosiaali- ja terveysala, johon oli 5 200 hakijaa. Seuraavaksi suosituimmat alat ovat ajoneuvo- ja kuljetustekniikka (4 340), liiketalous ja kauppa (3 760), arkkitehtuuri ja rakentaminen (3 560), sähkö- ja automaatiotekniikan ala (2 890) sekä kauneudenhoitoala (2 130).

Väylät auki

Ammatilliseen koulutukseen voi hakea jatkuvassa haussa ympäri vuoden. Jatkuvan haun koulutustarjonnasta ja hakemisesta löytyy tietoa oppilaitosten omilta verkkosivuilta ja Opintopolusta.

Haku vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävään ammatilliseen koulutukseen käynnistyi 14.3. ja on käynnissä Opintopolku.fissä 4.4. asti. Haussa ovat mukana vaativana erityisenä tukena järjestettävät ammatilliset perustutkinnot, vaativana erityisenä tukena järjestettävä ammatilliseen koulutukseen valmentava VALMA-koulutus sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentava TELMA-koulutus.

Muuhun perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen haetaan Opintopolussa 22.5.–24.7. välisenä aikana. Tällöin voi hakea kymppiluokalle, ammatilliseen koulutukseen valmentavaan VALMA-koulutukseen sekä maahanmuuttajille ja vieraskielisille tarkoitettu lukiokoulutukseen valmistavaan LUVA-koulutukseen.

Lähde OPH: Yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen ja lukioon 71 900 hakijaa