Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Yhteystiedot

Ammatillinen koulutus vähentää 239

18.03.2016

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat tänään yt-neuvotteluiden päätteeksi ilmoittaneet 239 henkilön vähentämisestä. Tällä viikolla aloitetuilla yt-neuvotteluilla tavoitellaan enintään 167 henkilötyövuoden vähennyksiä.

- Yritystemme kilpailukyky edellyttää osaavaa työvoimaa, mikä on muistettava koulutusleikkauksia toteutettaessa, sanoo AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen.

Lempinen muistuttaa, että kolmasosa koulutuksen järjestäjistä teki tappiollisen tilinpäätöksen jo vuodelta 2015, mutta suurimmat koulutusleikkaukset tulevat vuosina 2016 ja 2017.

Koulutuskeskus Salpauksessa yt-neuvottelut päättyivät 135 henkilön vähentämiseen, jonka lisäksi sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan osa-aikaistamisilla.

Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan yt-neuvotteluiden tuloksena henkilöstön määrä laskee sadalla henkilöllä, josta vuoden 2017 loppuun mennessä toteutetaan kuudenkymmenen henkilön vähentäminen.

Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa vähennettiin neljä henkilöä, jonka lisäksi toteutetaan osa-aikaistamisia ja lomautuksia.

Tällä viikolla ilmoitettujen yt-neuvotteluiden tähtäimessä yhteensä 167 henkilötyövuoden säästöt

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän yt-neuvotteluissa tavoitellaan 75 henkilötyövuotta koskevia säästöjä. Rovaniemi vähensi 71 työntekijää jo vuonna 2015. Kahdessa vuodessa kuntayhtymän henkilöstö on vähenemässä 22 %.

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa sopeuttamistarpeeksi on arvioitu enintään 50 henkilötyövuoden vähentämistä.

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymässä haetaan parhaillaan henkilöstökuluista enintään 29 henkilötyövuoden säästöjä. Helsinki Business College on puolestaan ilmoittanut aloittavansa 13 henkilötyövuoden säästöjä tavoittelevat yt-neuvottelut.

Vuoden 2016 alun aikana AMKEn jäsenet ovat käyneet YT-neuvotteluja jo noin 710 henkilötyövuoden vähentämiseksi. Vähennystarve jakautuu yli 20 eri organisaatioon. Tämä on vasta alkua, sillä tulevat leikkaukset vastaavat noin 3900 henkilötyövuoden vähentämistä.

Yritysten työvoimatarpeista noin puolet kohdistuu ammattikoulutettuun henkilöstöön, joten leikkaukset heikentävät yritysten mahdollisuuksia rekrytoida osaavaa henkilöstöä

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi