AMKEpäivät - yhdessä vahvempina

27.08.2021

Yli 150 ammatillisen koulutuksen johtajaa ja tekijää osallistuivat syysmyrskyn keskellä AMKEpäiville 25.–26.8. paikan päällä Clarionissa tai etäyhteyksillä. Päivien pääteemoina olivat vastuullisuus ja yhteistyö.  

Paikan päälle saapuneet ihmiset olivat silmin nähden iloisia päästessään pitkästä aikaa kohtaamaan toisiaan terveysturvallisesti järjestetyssä tilaisuudessa. 

- Rohkeutta ja osaamista, sitä löytyy ammatillisen koulutuksen kentältä! Tilaisuuksien järjestäminen on jo nyt mahdollista koronaturvallisesti, tästä AMKE näyttää esimerkkiä. Emme voi palata entiseen, pyörä pitää keksiä uudelleen tai sitä pitää oppia ajamaan uudella tavalla, twiittasi Omnian rehtori Maija Aaltola

- Jykevää asiaa tulossa! Terveysturvallisuus mietitty huolella ja etäosallistuminenkin mahdollistettu, twiittasi OAJ:n erityisasiantuntija Eira Bani.  


AMKEpäivät käynnistyi  AMKE ry:n puheenjohtaja, teollisuusneuvos Kari Kallosen puheella ja Salpauksen sirkusalan opiskelijoiden upealla esityksellä


Päivien juontajana toimi jo edellisiltä AMKEpäiviltä tutuksi tullut, miellyttävä Kaisa Löfgren

Korona kuriin ja talous nousuun

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan nyt on tärkeää panostaa tutkimukseen ja kaiken tasoiseen koulutukseen.  

- Olemme jääneet innovaatioissa ja tuottavuudessa Pohjoismaista jälkeen. Aikuisten koulutustaso on myös meillä alkanut pudota suhteessa muihin.  Tämä kehitys on pysäytettävä, korosti Rehn. 


Olli Rehn käsitteli puheenvuorossaan kestävää talouspolitiikkaa koronakriisin aikana ja jälkeen. 

Vastuullisuus on päivän sana

Seuraavaksi oli vuorossa työelämän puheenvuorot, joissa keskiössä oli vastuullisuus.  

Kemianteollisuus ry:n johtava asiantuntija Anni Siltanen haastoi puheenvuorossaan koulutuksen järjestäjiä entistä tiiviimpään yhteistyöhön työelämän kanssa.  Henkilöstöjohtaja Arja Sarkanen Teknikumista korosti jokaisen työtekijän kehittämisvastuuta työyhteisössä. Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi avasi kaupanalan ajankohtaisia teemoja vastuullisuuteen liittyen. 


Opetusministeri saapui paikalle virtuaalisesti.

Opetusministeri Li Andersson korosti puheenvuorossaan koronan aiheuttaman oppimis- ja hyvinvointivajeeseen vastaamista ja kiitti ammatillisen koulutuksen johtoa uskomattomasta venymisestä poikkeusaikana.  

- Koulutus on jatkunut koko ajan keskeytyksettä, mikä kertoo oppimisen keskeisestä merkityksestä yhteiskunnassamme, Andersson sanoi. 

Ensimmäisen seminaaripäivän viimeisenä ohjelmanumerona kuultiin esimerkkejä ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyöstä. Keskustelua veti ammattikasvatusneuvos Timo Karkola.


- Eiköhän jaeta yhteinen tilannekuva, kääritään hihat ja tehdään yhdessä, kannusti Timo Karkola.

Esimerkit yhteistyöstä olivat monipuolisia. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi SAK:n ja Googlen yhteistyöstä. Valimoalan kehittämisestä puhuivat Jouni Lehto Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksesta ja Juhani Orkas Valimoteollisuudesta. Skills Finlandin Taitaja-päällikkö Petri Hörkkö korosti lopuksi ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyön toimivan huippuosaamisen varmistajina. 

Ajankohtaista ammatillisesta

Seuraava päivä alkoi pienellä videolla, jossa tutut kasvot kertoivat siitä, mitä sana AMKE heille tuo mieleen. 

Koulutuksesta vastaavien johtajien verkoston puheenjohtaja Heidi Ahokallio-Leppälä Arenesta,  Suomen Rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen, Unifin puheenjohtaja Tanja Risikko sekä  AMKEn hallituksen jäsen, Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan toimitusjohtaja Lasse Schultz keskustelivat Veli-Matti Lampun johdolla koulutuspoliittisesta selonteosta: miten kehitetään koulutuksen ekosysteemiä eri koulutusasteiden yhteistyöllä 


Eri koulutusasteiden johtajat keskustelivat koulutuspoliittisen selonteon pohjalta  

- Menestyäksemme pienen maamme koko koulutuksen ekosysteemiä pitää kehittää sekä yhtenäisemmäksi että yhteistyössä. Tähän koulutuspolitiikan selonteko antaa ihan hyvät eväät, mutta hei - me ihmiset olemme lopulta ne, jotka se temppu tehdään - laitetaan siis hihat rullalle - yhdessä, kannusti Antti Ikonen. 

Erkka Railo, johtava politiikan asiantuntija MustReadilta, käsitteli hienosti anasysoivassa puheenvuorossaan politiikan kipupisteitä vuonna 2021.  

- Jos säästää täytyy, koulutus on tulilinjalla, totesi Erkka Railo. 

Jenni Järvelä Talous ja nuorten TATista avasi näkymää siitä, mitä nuoret haluavat tulevaisuuden työelämästä ja miten vanhempien työllisyys vaikuttaa nuoren osaamispolkuun.  

- Nuorille tärkeimpiä alavalintaan liittyviä syitä on mahdollisuus vaikuttaa tärkeäksi kokemiinsa asioihin, mm. Ympäristöystävällisyyteen, kertoi Jenni Järvelä TATista. 

Ilmastonmuutoksen takia totutut ajattelu- ja toimintatavat ovat muutoksessa. Koulutuksella on keskeinen rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Kaikille tuttu, ylijohtaja Petri Lempinen opetus- ja kulttuuriimnisteriöstä haastoi puheenvuorossaan ammatillisen koulutuksen kenttää valmistelemaan yhteistä kestävän kehityksen ohjelmaa.  


- Ammatillisella koulutuksella on paljon  mahdollisuuksia ja resurssia vastata työllisyyshaasteeseen, totesi Ylijohtaja Petri Lempinen 

AMKEpäivien mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän päätöspuheenvuoron piti aivotutkija Katri Saarikivi empatiasta, yhteisöllisyydestä ja kollektiivisesta älykkyydestä.  


Läheiseksi koettujen opettajien kanssa tapahtuu enemmän aivosynkkaa luennoilla

Lämmin kiitos kaikille AMKEpäivien osallistujille - nähdään taas pian!


Osa järjestäjätiimistä ehti kuvaan :)