AMKEn yhdistyskokous 17.11. Seinäjoella

23.10.2015

Kutsut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n sääntömääräiseen yhdistyskokoukseen on lähetty tänään. Kokous pidetään tiistaina 17.11.2015 klo 16.00 Seinäjoella ja siellä käsitellään sääntömääräiset asiat ja esitetään katsaus AMKEn toimintaan vuoden 2015 aikana.

Yhdistyksen hallituksesta ovat vuoden lopussa erovuorossa Markku Aunola, Ulrica Karp ja Tuula Peltonen. Vuoden päästä hallitukseen on tulossa suurempia muutoksia, kun erovuorossa ovat hallituksen koko puheenjohtajisto (Marketta Kokkonen, Anssi Tuominen ja Timo Karkola) sekä kolme muuta hallituksen jäsentä. Hallituksessa on  yhteensä 12 jäsentä.

Toimintasuunnitelmaesityksen mukaan AMKEn tavoitteena vuonna 2016 on vauhdittaa ammatillisen koulutuksen uudistumista ja siten vahvistaa koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä rahoituksen leikkauksista huolimatta. Toteuttaakseen strategista tavoitettaan AMKE vaikuttaa avoimesti ja aloitteellisesti ammatillisen koulutuksen reformin valmisteluun ja edistää koulutuksen järjestäjien toimintatapojen muuttamista osana ammatillisen koulutuksen reformia sekä edistää ammatillisen koulutuksen digitalisaatiota kokoamalla jäsenensä kehittämishankkeisiin.  Toiminnan lähtökohtana on, että AMKE valmistelee mielipiteitään ja kannanottojaan yhdessä jäsentensä kanssa.

Hallitus ei esitä muutoksia jäsenmaksun määräytymiseen.