AMKEn hallinnon assistentti Marita Hanssen eläkkeelle

30.11.2022

Marita Hanssen on päättämässä 35 vuoden pituista uraansa joulukuun alussa.  

AMKEn hallinnon assistenttina Marita aloitti pari viikkoa ennen pandemiaa vuonna 2020. AMKEa ennen hänen työpaikkojaan ovat olleet eri alojen järjestöt, mm. Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kiinteistötyönantajat, Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL, Kansalaisopistojen liitto KoL ja Suomen arvostelijain liitto SARV. 

AMKEsta Marita jää kaipaamaan ennen kaikkea upeita ja osaavia työkavereita. 

- On ollut suuri ilo työskennellä AMKEssa ja seurata ammatillisen koulutuksen kehittämistyötä, erityisesti sen arvostuksen nostamista, Marita sanoo.

AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu kiittää lämpimästi Maritaa työstään AMKEssa.

-Marita on kokemuksellaan ja osaamisellaan tuonut huomattavasti selkeyttä yhdistyksemme hallintoon. Toivotamme hänelle onnellisia eläkepäiviä!