Ajankohtaiset nivelvaiheen uudistukset kiinnostivat opoja

31.01.2020

Ammatillisesta opoille - uudistuksia nivelvaiheissa -tilaisuus kokosi perjantaina 31.1. yhteen yli 300 oppilaanohjauksen asiantuntijaa ympäri Suomen. 

Tilaisuuden juonsivat puheenjohtajat Iivari Korkala Suomen Opiskelija-Allianssi OSKUsta ja Elias Tenkanen Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKIsta.

Suuntaviivoja oppivelvollisuuden laajentamiseen 

Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen ylijohtaja Mika Tammilehto avasi oppivelvollisuuden laajentamisen suuntaviivoja.

- Uuden lain valmistelu etenee vauhdilla ja se tulee asteittain voimaan. Ensimmäisen kerran lakia sovellettaisiin jo ensi syksynä 9. luokan aloittaviin oppilaisiin, kertoi Tammilehto.

Jatkuva haku

Apulaisrehtori Annukka Sorjonen Stadin ammattiopistosta, yksikönjohtaja Jussi Kajander Ammattiopisto Luovista sekä Business College Helsingin koulutuspäällikkö Annamari Tiitola-Savilahti kertoivat jatkuvan haun käytännön toteuttamisessa omissa organisaatioissaan.

- Jatkuva haku on parantanut selvästi koulutuksen saavutettavuutta. Siihen liittyvät käytänteet ovat myös vakiintuneet oppilaitoksissa, summaa keskustelua vetänyt johtava asiantuntija Satu Ågren AMKEsta.

AMK-todistusvalinta käyttöön keväällä

Vuoden alusta alkaen suurin osa opiskelijoista ammattikorkeakouluihin valitaan ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon perusteella. Todistusvalinnassa on huomioitu aiemmin pääosin vain ylioppilastutkintotodistus. 

Metropolian opintoasianpäällikkö Tapio Rimpiojan mukaan AMK-opiskelijavalintauudistus tulee auttamaan ammatillisen koulutuksen suorittaneiden jatko-opintoihin pääsemistä.

- Ammattikorkeakoulut ovat määritelleet ammatillista väylää tuleville omat kiintiönsä, kertoo Rimpioja.

Mun elämä mun työ

Ympäri Suomea ammatillisissa oppilaitoksissa kiertävä TATin Mun elämä, mun työ -kiertue pureutuu nuorelle tärkeisiin työelämätaitoihin, oman talouden- ja elämänhallinnan kysymyksiin sekä motivaation ja asenteen merkitykseen työllistymisessä.

- Itsenäistyminen ja työelämään siirtyminen ovat suuri murroskohta nuoren elämässä. Haluamme antaa nuorille tietoa ja tukea, jotta he löytävät oman paikkansa työelämässä ja pärjäävät arjen talouden karikoissa, toteaa työelämälähettiläs Edla Inkilä TATista.

Väylät auki 

Tilaisuudessa esiteltiin myös AMKEn ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien yhteisen Väylät auki -kampanjan uusin vaikuttaja: tubettaja, Vuoden radiojuontaja 2019, TV-kasvo, media-assistentti Veronica Verho

- Hän on erittäin vaikuttava somepersoona, jonka julkaisuja seurataan ja joihin reagoidaan. Verho puhuttelee sekä nuoria että aikuisia, sanoo AMKEn tiedottaja Hanna-Mari Bennick.

Kampanjan videot sekä muu materiaali materiaalit on koottu väylätauki.fi -verkkosivustolle ja niitä voi vapaasti käyttää myös oppilaanohjaustyön tukena. 

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn, Talous ja nuoret TATin, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen opinto-ohjaajat ry SOPOn, Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry:n ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n järjestämään tilaisuuteen osallistui 31.1. Stadin ammattiopistossa ja striimin välityksellä satoja opoja eri puolella Suomea.  

Lue myös Elias Tenkasen (SAKKI ry) ja Iivari Korkalan (OSKU ry) yhteisblogi: Opot, kyllä me ymmärrämme