Uskomatonta menestystä:
Joseph Munyandamutsa ja Hamid Amrijev, liiketoiminta
Ammattiopisto Tavastia

Stipendien saajat, Ammattiopisto Tavastian liiketoiminnan opiskelijat Joseph Munyandamutsa ja Hamid Amrijev, ovat toimineet esimerkillisesti kaikilla vaadituilla osa-alueilla. Opiskelijoiden menestys on tunnistettu ja tunnustettu niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. VAPU NY, jossa molemmat ehdokkaat toimivat, voitti Suomen parhaan toisen asteen NY-yrityksen tittelin Vuosi Yrittäjänä -ohjelmassa. VAPU NY voitti Linnan Business Turnajaisten Idea-sarjan pitchauksessaan 2 500 euron stipendin yrityksensä kehittämiseen. VAPU NY on kehittänyt sovellusta, jonka avulla ikäihmiset voivat tilata itselleen aktiviteetteja. VAPU NY:n toiminta jatkuu oikeana yrityksenä ja osakeyhtiön perustaminen on loppusuoralla. 

Yritys on tuonut paljon myönteistä julkisuutta Ammattiopisto Tavastialle, mutta ennen kaikkea nuorille yrittäjille. Heidän kasvutarinaansa on kerrottu ja jaettu rohkaisemaan yrittäjyyteen yhä useampia opiskelijoita.  

Palkitut opiskelijat ovat verkostoituneet aktiivisesti ja osallistuneet lukuisiin eri tapahtumiin sekä ulkomailla että Suomessa. Yksi niistä oli Turkissa järjestetty Euroopan suurin nuorten yrittäjyyskilpailu Gen-E 2023, jossa Joseph palkittiin erityispalkinnolla johtamistaidosta ja -potentiaalista.  

Nuoret edistävät suvaitsevuutta ja monikulttuurisuutta reippaalla esiintymisellään. He ovat esiintyneet monissa erilaisissa puhetilaisuuksissa kertomassa yritystarinaansa tai ottaen kantaa ajankohtaisiin asioihin. He tuovat esiin maahanmuuttaneiden potentiaalia yrittäjinä ja ovat rohkaisevia esimerkkejä kaikille nuorille. Opintojen menestys kummallakin on hyvällä ja kiitettävällä tasolla.  

Opiskelijoista harrasteyhteisöissä ja kouluyhteisön ulkopuolella kertovat aktiivisuus muun muassa oppilaitoksen tutor-toiminnassa, HPK:n junioreiden SM-joukkueen viestinnässä, nuorkauppakamaritoiminnassa sekä toisten opiskelijoiden tukeminen ja sparraaminen. 

Yksi kriteereistä oli se, miten opiskelija toimii opiskelijayhteisön jäsenenä. Hamid on toiminut mm. eri organisaatioiden mediatehtävissä hyvässä yhteistyössä muiden kanssa. Hän on ollut valmis auttamaan myös oppilaitoksessa, jos tarvittiin apua tai tuuraajaa mediatehtäviin liittyen.  

Joseph toimii myös tutorina Ammattiopisto Tavastian liiketoiminnan opiskelijoille ja on osallistunut kv-toimintaan ja suorittanut työelämäjakson Ranskassa Bordeaux’ssa. Joseph on Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin jäsen ja Parkki Business Parkki Hämeenlinnan opiskelijajäsen. 

He ovat myös tarjoutuneet toimimaan jatkossa oppilaitoksemme uusille NY-yrittäjille sparraajina, jakamaan omaa kokemustaan ja osaamistaan nuoremmille sekä toimivat alueellisina Vuosi yrittäjänä -lähettiläinä.  

Joseph on mukana myös maahanmuuttajataustaisten nuorten Cicoventissa, joka järjestää tapahtumia muille nuorille. Cicovent kilpaili Linnan Business Turnajaisten finaalissa Idea-sarjaa ja pokkasi sieltä Median suosikki -palkinnon. 

Vuonna 2023 maahanmuuttajastipendin saaneet opiskelijat: 

Dueanchay Boonsinchai, Ingmanedu, Kulttuurialan ammattiopisto
Mirahmad Kasemi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
Anna Maslova, Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, Riveria
Viktor Solianoi, Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, Riveria
Hamid Amrijev, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Ammattiopisto Tavastia
Joseph Munyandamutsa, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Ammattiopisto Tavastia