Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022

03.03.2022

Sivistysvaliokunta, 3.3.2022

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE tarkastelee    lausunnossaan lapsiasiavaltuutetun kertomusta eduskunnalle erityisesti ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista noin 20 prosenttia on alle 18-vuotiaita lapsia. 

AMKE kannattaa lapsiasiavaltuutetun esitystä, että lapsen edun ensisijaisuus tulee tulevaisuudessa säilyttää perustuslain perusoikeussäännöksiin. AMKE korostaa, että kokonaisvaltaisella lapsen edun huomioivalla päätöksenteolla olisi todennäköisesti pitkällä aikavälillä myönteisiä vaikutuksia myös ammatilliseen koulutukseen. Ammatillinen koulutus ei voi korjata puutteita, joihin olisi pitänyt puuttua jo varhaisemmissa vaiheissa. 

AMKE kiittää, että lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa on arvioitu koulutuspolitiikan muutosten ja koulutukseen suunnattujen resurssien vaikutuksia lasten mahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. 

Lataa lausunto tästä