Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2022

15.10.2021

Sivistysvaliokunta, 15.10.2021

AMKE kiittää, että hallitusohjelman tulevaisuusinvestoinneista pidetään kiinni. Kumulatiivisesti kokonaissumma on ylittymässä 15 M€:lla hallitusohjelman 235 M€, jolloin summaksi tulee yhteensä 250 M€. Rahoituksen määräaikaisuus aiheuttaa kuitenkin merkittävää epävarmuutta tulevaisuuteen. Rahoituksen kohdistuessa henkilöstökustannuksiin, koulutuksen järjestäjien tulisi voida luottaa, että rahoitus jatkuu määräajan jälkeen. Ammatilliseen koulutukseen yleiskatteelliseen perusrahoitukseen tarvitaan n. 100 M€ nosto, jolloin ns. tulevaisuusinvestointi saadaan budjettikehykseen, oppivelvollisuuden todelliset kustannukset katetaan ja koulutuksen saatavuudesta sekä laadusta voidaan huolehtia myös jatkossa. On erittäin tärkeää, että määräajan jälkeen tulevaisuusinvestointien rahoitusosuus tulisi saada budjettikehykseen.

Tänä vuonna ammatillisen koulutuksen rahoitustilanne on parantunut hieman. Koronakriisin aiheuttama oppimis- ja hyvinvointivaje on haastavaa yhdessä oppivelvollisuuden laajentamisen toimeenpanon kanssa. Vuonna 2020 valmistuneita oli 65 000 ja vuonna 2019 71 500. Osalla opiskelijoista valmistuminen on viivästynyt, osalla taas opinnot ovat keskeytyneet koronapandemian takia. Koronatilanne on vaikeuttanut merkittävästi työpaikalla oppimisen mahdollisuuksia erityisesti palvelualoilla. Tarve erilaisille tukitoimille jatkuu vielä pitkään. On myös tärkeää purkaa koronatoimet, jotta koulutusta päästään järjestämään taas normaalisti.

Lataa lausunto tästä

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi