Ammattiosaajien saatavuus ei saa olla talouskasvun este

11.08.2021

Vuoden 2022 valtion talousarviota valmistellaan parhaillaan ja hallitus valmistautuu syksyn budjettiriiheen. Oppivelvollisuuden laajentuminen, työikäisen väestön jatkuvan oppiminen sekä yritysten lisääntyvät kehittämistarpeet edellyttävät merkittäviä lisäpanostuksia ammatilliseen koulutukseen, muistuttaa Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE.

- Suomen talous kehittyy myönteiseen suuntaan. Vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta yhä useampi yritys kärsii osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvistä haasteista. Ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli kestävän kasvun turvaamisessa, toteaa AMKEn puheenjohtaja, teollisuusneuvos Kari Kallonen.

Hallitus on kaudellaan nostanut ammatillisen koulutuksen rahoitustasoa runsaalla 200 M€:lla. Korotukset ovat pääosin määräaikaisia tulevaisuusinvestointeja, jotka ovat kohdistuneet erityisesti opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen. Tämä vaikeuttaa oleellisesti toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä ja koulutuksen järjestäjien mahdollisuutta tehdä kestävää henkilöstöpolitiikka.

- Ammatillisen koulutuksen vuosittainen 80M€:n tulevaisuusinvestointi tulee muuttaa pysyväksi. Määräaikaisen rahoituksen loppuminen johtaisi todennäköisesti irtisanomisiin vuonna 2023, painottaa AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

Tänä vuonna voimaan tulleessa oppivelvollisuusuudistuksessa oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen ja opiskelusta tulee maksutonta. Hallitus on luvannut, että uudistuksen kustannukset korvataan täysimääräisesti koulutuksen järjestäjille. AMKEn keväällä toteuttaman jäsenkyselyn mukaan järjestäjistä 94 prosenttia pitää opetus- ja kulttuuriministeriön arviota ammatillisen koulutuksen maksuttomuuden kustannuksista riittämättömänä. 

Suuri riski on, että oppivelvollisuuden alimitoitettu rahoitus pakottaa koulutuksen järjestäjät paikkaamaan rahoitusta aikuiskoulutuksen kustannuksella. Tämä kierre johtaa vääjäämättä väestön osaamistason laskuun.

- Hallituksen tulee ehdottomasti pitää kiinni rahoituslupauksestaan. Koronan aiheuttama oppimisvaje ja jatkuvan oppimisen vaatimukset edellyttävät myös merkittäviä lisäresursseja, jatkaa Lamppu.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n 85 jäsentä kouluttaa 97,6 % ammattiin opiskelevista nuorista ja aikuisista.

Lataa kannanotto tästä