14.08.2025
Pääministeri Orpon hallitus kokoontuu vuoden 2026 budjettiriiheen syyskuun alussa. Keskustelun pohjana on valtiovarainministeri Riikka Purran budjettiesitys. Esitys on koulutuksen ja tutkimuksen osalta ristiriidassa keväällä annetun julkisen talouden suunnitelman 2026–2029 kanssa.
Hallitus on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen 100 000 uudesta työllisestä seuraavina vuosina. Suomen talous ei ole lähtenyt kasvuun odotetulla tavalla ja työllisyys on heikentynyt merkittävästi. Talouden elpymisen keskeinen perusta on osaamiseen panostaminen. Merkittävä osa tulevaisuuden työpaikoista syntyy ammatteihin, joissa vaaditaan vahvaa ammattiosaamista.
- On tärkeää pysyttäytyä kevään linjauksissa koulutuksen osalta. Jotta voimme vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin, on välttämätöntä investoida pitkäjänteisesti ammatilliseen koulutukseen, painottaa AMKE ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.
- Ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli talouden kasvussa, kilpailukyvyn parantamisessa, osaamis- ja koulutustason nostossa sekä työvoimapalveluiden uudistamisessa, jatkaa Lamppu.
Koulutus vähentää työttömyys- ja syrjäytymisriskiä, lisää tuottavuutta ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista noin 60 prosenttia on aikuisia. Viidennes 20–29-vuotiaista on vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Työelämän muuttuessa ja urien pidentyessä jatkuva osaamisen kehittäminen on välttämätöntä. Ammattiosaajille on tärkeää tarjota joustavia mahdollisuuksia osaamisen vahvistamiseen ja opiskella uuteen ammattiin tutkintojen, tutkinnon osien ja oppisopimusten kautta.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 20 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.
- Talouden elpyessä työperäisen maahanmuuton tarve kasvaa. Suomeen on tärkeää luoda kannustimia kouluttautumiseen ja työllistämiseen sekä tarjota joustavia koulutusratkaisuja osaamisen varmistamiseksi, korostaa Lamppu.
Ammatillista koulutusta kehitetään jatkuvasti. Rahoitukseen, oppimisen tukeen ja toiminnanohjaukseen tehtävät uudistukset parantavat ammatillisen koulutuksen laatua ja vaikuttavuutta. Koulutuksen järjestäjillä on oltava riittävät toiminnalliset ja taloudelliset resurssit vastata yksilöiden ja työelämän osaamistarpeisiin.
Lataa kannanotto tästäAmmattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki