Tarinani ammatillisesta opettajasta oppimisen tutkijaksi

10.01.2022


Menin Kauppikseen nuorena ja innokkaana vastavalmistuneena opettajana 1900-luvun lopulla.

Työelämän kanssa aloittelimme erilaisia yhteistyöprojekteja ja vähitellen toiminta laajeni siten, että projekteja oli koko lukuvuoden ajan osana opetusta ja joskus jopa loma-aikoina löytyi opiskelijoita töihin erilaisiin kesäajan projektiopintoihin, kuten festareille rakentamaan backstagea. 

Pian huomasin, että opiskelijat tykkäsivät opiskella oppilaitoksen ulkopuolella, jopa iltaisin ja viikonloppuisin. Kiinnostuin tuosta ilmiöstä ja halusin selvittää, mistä on oikein kysymys, kun työelämän autenttiset oppimisympäristöt näyttävät motivoivan ammatillisia opiskelijoita.

Kypsyin vuosien myötä ajatukseen, että aloitan järjestelmällisesti tutkimaan tätä asiaa ja hakeuduin jatko-opiskelijaksi yliopistoon.

Koin erittäin tärkeänä esihenkilöiden suopean ja kannustavan asenteen siihen, että teen tutkimusta opetustyöni ohella. Käytännössä se tarkoitti sitä, että pystyin ilmoittamaan yliopisto-opintojen aikataulut ennakkoon lukujärjestyksen tekijälle ja näin pystyin osallistumaan vaadittaviin opintoihin. Tohtorintutkinnon laajuus on 245 opintopistettä, ja siihen vaadittavien jatko-opintojen laajuus on 60 opintopistettä. Jatko-opintoihin liittyvät luennot olivat usein päiväaikaan. Käytännössä tämä edellytti aikataulujen organisointia, jotta oma opetustyöni ja yliopiston luennot pystyivät kulkemaan rinnakkain.

Tutkimus vei mennessään. Innoissani kehitin tutkimusta, projektioppimisen käytäntöjä ja tutustuin erilaisiin teorioihin, jotka tukivat tutkimustani. Ehdin ohjata yli 300 projektia parin kymmenen vuoden aikana. Yliopisto-opiskelun koin virkistävänä, yhtäkkiä tein pari- ja pienryhmätöitä nuorten opiskelijoiden joukossa. Kun itse opiskelin edellisen kerran yliopistossa, ei ollut internettiä ja kandin työhön vuokrasin sähkökirjoituskoneen. Graduvaiheessa oli jo oma kotitietokone. 

Keräsin tutkimusaineistoa lähes kymmenen vuotta, kunnes oli aika jäädä opintovapaalle ja koota monografia kasaan. Kun aika oli ollut rajallista jo vuosia, ajanhallintataitoni olivat kehittyneet. Annoin itselleni vuoden aikaa, jolloin väitöskirjan tulisi valmistua. Se edellytti pitkää työpäivää varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Perheelleni ilmoitin tiedoksi, että tässä menee nyt vuosi näissä merkeissä. He ymmärsivät, että tämä olisi minulle tärkeää.

Väitöskirjan kirjoittaminen oli suurin oppimiskokemukseni siihenastisessa elämässäni. Opiskelu oli ollut minulle aina helppoa, palkitsevaa ja hallinnassani olevaa. Väitöskirjaprosessi opetti minulle nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja kunnioitusta viisaampiani kohtaan. Olin tämän tästä mukavuusalueeni ulkopuolella. Enpä ollut juurikaan aikaisemmin tuntenut itseäni tietämättömäksi, olinhan omassa substanssissani asiantuntija. Tiede ja se, että ymmärsin, kuinka vähän tiedän, sai minut nöyräksi. Luin ahkerasti tutkimuskirjallisuutta ja vähitellen huomasin, että oma tutkimuskontekstini ja sen traditio alkoi hahmottua selvempänä. Oma ammattilaisuuteni kasvoi pala palalta. Jatko-opiskelijoiden ryhmässä olin vertaisteni kanssa, meitä kaikkia yhdisti sama haasteellinen prosessi.

Vihdoin pääsin väittelemään ja huomasin, että minulla oli tutkimukseni kautta paljon sanottavaa ja kehitettävää ammatillisessa koulutuksessa. Väitöstyöni palkittiinkin OTTU:n toimesta ammatillista koulutusta kehittävänä tutkimuksena. Kerroin tutkimustuloksistani eri yhteyksissä ympäri Suomea ja verkostoni laajeni. Vihdoin pääsin kertomaan tutkimuksestani myös kansainvälisille foorumille EARLIin (The European Association for Research on Learning and Instruction). Kun live-esityksen aika koitti, jännitin, miten onnistun keskustella englannin kielellä tieteellisesti ja vastata yleisön esittämiin kysymyksiin, mutta harjoittelin kovasti etukäteen sekä hankalien sanojen lausumista että keskeisiä termejä ja niiden variaatioita. Taas olin mukavuusalueeni ulkopuolella, ja oppimassa. 

Tutkimustyö on imaissut minut mukanaan, nautin siitä kuten palapelin teosta. Olen innostunut kirjoittamaan postdoc-artikkeleja ja ensimmäinen vertaisarvioitu artikkeli palkittiin Ammattikasvatuksen aikakauskirjan vuoden 2020 tieteellisenä artikkelina. 

Kiinnostukseni omassa arjen työssä havaittuihin asioihin ja haluun kehittää omaa työtäni ohjasi minua kohti tutkimusmaailmaa. Se on muuttanut elämääni, tapaani käsitteellistää ilmiöitä ja tuonut paljon uutta, elinikäistä, jatkuvaa oppimista, jota en olisi osannut etukäteen kuvitellakaan. Joten, rohkeasti vain epämukavuusalueille, sieltä avautuvat ne mielenkiintoisimmat ovet!

Redun markkinointiviestinnän lehtori Solja Upola työn ulkopuolella: vietän paljon aikaa luonnossa havainnoiden sekä valokuvaamalla että maalaamalla akvarelleja. Ikuistan luonnonilmiöitä, näkymiä maisemasta ja kasvien yksityiskohtia eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Taiteilijana olen tottunut työskentelemään yksin ja olen huomannutkin, että tutkimustyön myötä nautin myös kirjoitustyöstä, jossa koen samanlaista syvää keskittymistä ja aiheeseen uppoutumista

Väitös: Työelämäorientoitunut projektioppiminen motivoi opiskelijoita

Kirjoittaja

Solja Upola
markkinointiviestinnän lehtori, Lapin koulutuskeskus REDU

Upola Solja

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi