Suomi nousee työllä ja nykyaikaisella osaamisella

19.05.2015

Kansantalouden vaikeudet ovat keskusteluttaneet kansalaisia jo pitkään. Ekonomistit ja yksittäiset poliitikot ovat esittäneet erilaisia talousvaihtoehtoja, mutta varsinaisia päätöksiä on kyetty tekemään valitettavan hitaasti.

Kotitaloudessa tulojen ja menojen yhteensovittaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin julkisessa taloudessa. Julkisessa taloudessa samaan päämäärään voidaan pyrkiä ja myös päästä useita eri reittejä hyödyntäen, mutta samalla myös eksymisen vaara on suurempi. Kartanlukijoita kyllä riittää, jos joku osaa sanoa varmuudella missä kohdassa laaksoa ollaan menossa. Sopeuttamisen ja elvyttämisen välille mahtuu lukuisia erilaisia näkemyksiä.

Ekonomistit ovat varoittaneet valtion ja kuntien talouteen syntyneestä pysyvästä alijäämästä, koska verotulot ovat vähentyneet ja julkiset menot kasvaneet. Erityisesti on muistutettu rakenteellisten uudistusten tarpeellisuudesta ja niistä tärkeimmäksi keinoksi on nostettu viime vaalikaudella takkuisasti edennyt sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus.

Nyt hallitusta muodostavilla puolueilla on niskassaan valtiovarainministeriön vaalien alla esittämä kymmenen miljardin euron vaatimus siitä, että uuden hallituksen pitäisi arvioida mistä hyvinvointivaltion tehtävistä voidaan luopua pienimmin yhteiskunnallisin tappioin.

Julkiset menot on mitoitettava julkisen talouden kantokyvyn mukaiseksi. Tämän näkemyksen kaikki kansalaispiirit hyväksyvät, mutta sen jälkeen on jo ratkaisujen tekeminen haastavampaa. Edelleen on helpompi keskustella resurssien jakamisesta kuin niiden synnyttämisestä.

Julkinen velka on lopulta aina siirrettyä verotusta ja verojen maksu on valtaosin työssäkäyvän kansanosan vastuulla. Tästä kansanosasta ja sen tuloksentekokyvystä kannattaa pitää erityistä huolta. Yhteiskunnassa ollaan laajalti yksimielisiä siitä, että Suomessa tarvitaan nyt yli 200 000 uutta yksityisen sektorin työpaikkaa säilyttääksemme nykyisen elintason. Arkisesti se tarkoittaa sitä, että työllisyysasteemme pitää saada samaksi kuin vuonna 2007.

Ja koska elämme pidempään, niin työtäkin pitää tehdä pidempään. Jos meillä olisi sama työurataso kuin muilla pohjoismailla, niin mitään kestävyysvajetta ei edes olisi. Työurat pitenevät nyt loppupäästä, mutta eivät juurikaan alkupäästä; tämä on hieman huolestuttavaa.

Yksityisen sektorin palveluliiketoiminta on kasvussa, mutta varsinaista jaettavaa saamme vain kasvattamalla vientiämme. Lääke talousongelmiin löytyy siis siitä, että pystymme kasvattamaan nykyisiä vientiyrityksiä ja synnyttämään uusia vientiyrityksiä, jotka palkkaavat lisää henkilöstöä.

Vientiyritysten on pärjättävä globaaleilla markkinoilla ja markkinoiden pelisääntöjä ei valitettavasti laadita Suomessa. Digitalisaation voimistuessa ja markkinoiden siirtyessä yhä enemmän väkirikkaille alueille, meille jää väistämättä sopeutujan rooli. Tämän roolin ja siihen liittyvien mittasuhteiden hyväksyminen ovat olleet vaikeita. Sopeutumisen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että olisimme maailman markkinatorilla ajopuuna. Osaavana kansakuntana meidän on kyettävä ennakoimaan tulevaisuutta ja suunnattava osaamistamme nykyajan vaatimuksiin.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on useissa eri mittauksissa tunnustettu tehokkaaksi ja laadukkaaksi, mutta kaikki mitattu tieto on aina historiasta. Koulutusjärjestelmämme on hyvin kulttuuri- ja historiasidonnainen. Edellä mainitusta syystä myös sen muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti. Koulutusjärjestelmällä tai innovaatiojärjestelmällä, kuten usein kuulee sanottavan, ei voida tehdä pikavoittoja, vaan sitä on katsottava pitkäjänteisesti.

Tiedon tulvasta on puhuttu jo pitkään, mutta internetin ja modernin teknologian aikakaudella se on siirtynyt aivan uudelle tasolle. Nyt ydinosaamista on luopumisosaaminen. Useat kasvatustieteilijät ovat todenneet, että jopa puolet kaikesta koulussa opetetusta on osoittautumassa jatkossa turhaksi, mutta kun emme vielä tiedä, kumpi puoli, niin pyrimme opettamaan varmuuden vuoksi ihan kaiken ja kaikkea.

Jokainen työelämässä oleva ja ollut henkilö voi todeta, että on elämässä selvinnyt useista sellaisista asioista, joita ei ole koskaan päivääkään koulussa opiskellut. Muutamia vuosikymmeniä sitten ei kouluissa opetettu yhtään tietokoneiden käyttöä, globalisaatiota, tasa-arvoa tai ympäristönsuojelua. Yllättävän paljon keski-ikäisillä kansalaisilla on näistäkin asioista nyt osaamista ja tietoa. Tämä näkemys tulee liian usein sivuutetuksi, kun opetussuunnitelmia uudistetaan. Pitäisikö jatkossa opettaa puolet vähemmän, mutta puolet paremmin?

Muutosprosesseissa on aina kaksi puolta. Totutusta on vaikea luopua ja uudistuminen vie energiaa, mutta toisaalta ilman muutosta ei oikein mikään menisi eteenpäin. Muutos, jos mikä, on oppimista ja sehän on koulumaailmalle onneksi tuttua. Toisaalta jatkuvasta muutoksesta puhutaan ehkä liikaakin. Kaikki asiat eivät muutu tai muuttuvat hyvin hitaasti. Näidenkin erottaminen on osaamista.

Oppilaitoksissa tulee jatkossakin painottaa mm. hyviä käytöstapoja, toisista ihmisistä huolehtimista ja välittämistä, oikeaa asennetta työhön ja korkeaa moraalia. Näillä taidoilla mennään jo pitkälle. Innostusta emme voi kenellekään opettaa, mutta se voi opettajista ja aikuisista parhaimmillaan tarttua.

Lopulta koulutusjärjestelmämme on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Hyvät opiskelijat oppivat aina ja kaikilla tavoilla, mutta hitaampien ja heikompien opiskelijoiden koulutien tukemisessa on yhteiskunnallisesti paras tuottavuus ja hyötysuhde. Peruskysymys kuuluu, millä tavalla pysymme ajan vaatimusten hermolla koulutuksessa? - Avoimuudella ja työelämäyhteistyöllä.

Kirjoittaja

Anssi Tuominen
Johtaja, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos, AMKE ry:n edustajana Osaamisen ennakointifoorumin ohjausryhmässä (2017-2020)

Tuominen Anssi

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi