Rahoitusjärjestelmä on uudistettava

09.04.2015

Ammatillinen koulutus tarvitsee kannustavan rahoitusjärjestelmän, joka perustuu koulutuksen vaikuttavuuteen ja tuloksellisuuteen. Koulutuksen laatu tarkoittaa ammattitaidon kehittymistä, mitä ei saa vaarantaa tutkintotehtailuun kannustavalla rahoitusmallilla.

Olennaista on osaaminen, jonka kehittymistä kuvaavat ainakin työllistyminen, jatko-opintoihin siirtyminen ja työelämän palaute. Näiden käyttö rahoituksen perusteina edellyttää mahdollisimman reaaliaikaisia ja luotettavia mittareita. Suoritteetkin ovat tärkeitä, mutta toissijaisia vaikuttavuuden rinnalla.

AMKE ry:n hallitus pelkää, että uusi hallitus joutuu leikkaamaan koulutuksen rahoitusta. Vaarana on ainakin jo 2013 marraskuussa päätetyn ja tänä keväänä kaatuneen 260 miljoonan euron leikkauksen toteutuminen. Tämä tarkoittaisi isoa lovea vuoden 2017 rahoitukseen.

Pahin vaihtoehto olisi opiskelijakohtaisen rahoituksen leikkaaminen, koska se romuttaisi koulutuksen laadun. Opiskelijamäärien vähentäminen mahdollistaisi paremmin ammattitaidon kehittämisestä huolehtimisen.

Rahoitusta voidaan leikata myös muilla keinoin. Jo kaatunut laki sisälsi rahoituksen rajaamisen vain kolmeen vuoteen, mikä pakottaisi koulutuksen järjestäjät huolehtimaan entistä paremmin opiskelijoistaan. Keskeyttämisiä voidaan vähentää esimerkiksi helpottamalla alan vaihtamista opintojen aikana. Koulutuksen mielekkyyttä parannetaan opettamalla yhteisiä aineita osana ammattiaineita. Matematiikkaa, kielitaitoa ja tietotekniikkaa tarvitaan useimmissa ammateissa koko ajan.

Toinen esillä ollut säästökeino on ollut tutkinnon jo suorittaneiden ohjaaminen näyttötutkintoihin. Tämä sopii varmasti ylioppilastutkinnon suorittaneille, mutta monella aikuisella ammatinvaihtajalla on ongelmia perustaitojen kanssa. On hyvä muistaa aikuisten osaamistutkimus PIAAC:n viestit perustaitojen suuresta merkityksestä. Tässä ratkaisuna on opintojen henkilökohtaistaminen.

Ammatillinen koulutus tarvitsee rahoitusjärjestelmän, joka kannustaa luomaan henkilökohtaisia ja joustavia opintopolkuja. Rahoitus ei saa rangaista koulutuksen järjestäjää, jos opiskelija siirtyy ammattikoulusta oppisopimukseen tai näyttötutkintoon. Rahoitus tulee jatkosssakin maksaa suoraan koulutuksen järjestäjälle.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen on käynnistettävä heti, kun maahan on saatu uusi hallitus ja opetusministeri. Työ on hankala ja se pitää tehdä hyvin. Rahoitusjärjestelmää ei toista kertaa saa valmistella leikkausten instrumentiksi.

Vuonna 2014 valmisteltu rahoitusjärjestelmä kaatui maaliskuun alussa eduskunnassa. Toista kertaa ei ole varaa hätiköidä näin tärkeän lain valmistelun kanssa.

Kirjoittaja

Petri Lempinen
Toimitusjohtaja AMKE ry

Lempinen Petri