Päiväkirjamerkintöjä oppilaitosten muodonmuutoksesta

02.04.2020

 

Amken johdon foorumi järjestettiin keskiviikkona 11.3.2020. Kiitos hyvästä seminaarista ja tiivistunnelmaisista tupareista!

Voitteko uskoa, että siitä on vasta niin vähän aikaa. Koronaepidemia ei enää silloin ollut epätodennäköinen tulevaisuuden tapahtuma eikä edes heikko signaali. Harjoittelimme jo olemaan kättelemättä, yskimään oikein ja pesimme ahkerasti käsiämme. Aihe oli keskusteluissamme vahvasti läsnä, mutta se ei estänyt meitä kokoontumasta yhteen.

Mutta. Jos olisimme tienneet, että tasan viikon päästä ammatillisen koulutuksen järjestämistä ohjaisi uusi asetus koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista rajoituksista, miten silloin olisimme toimineet? Osaamisen vastuunkantajat -seminaarin teemalla olisi ollut aivan toinen merkitys. Mustaan joutseneen” ei voi kuitenkin täysin uskoa ennen, kun sen kohtaa - kaikki muu on jälkiviisautta, sanotaan. 

Johdon foorumin jälkeen torstaina 12.3.2020 jäin kurkkukivun vuoksi matalalla kynnyksellä etätöihin. Työn sisällössä painottui jo koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn liittyvät toimet. Perjantaina lähti Omnian opetuksen esimiehille viesti, että nyt olisi hyvä varautua siirtymään nopeallakin aikataululla etäopetukseen.

Tilanne tiivistyi nopeasti. Kun maanantaina 16.3.2020 illansuussa Marinin hallituksen tiedotustilaisuus päättyi, lähti henkilöstölle, opiskelijoille ja sidosryhmille tiedotteet, että valtioneuvoston suosituksen mukaisesti Omnian tilat suljetaan ja opetus järjestetään mahdollisimman laajasti vaihtoehtoisilla tavoilla 18.3.2020 - 13.4.2020. 

Käynnistyi ainutlaatuisen nopea ja laaja muutosprosessi. Oppilaitosten tilojen sulkemisen toimeenpanoa vietiin vauhdilla eteenpäin ja yhtä aikaa kaikilla tasoilla, ministeriöstä yksittäiseen oppituntiin asti. Tiistaina 17.3.2020 Amken Teams -kokouksessa teeman äärelle meitä kokoontui huimat parisataa keskustelijaa. Viikossa oppilaitokset kävivät läpi täydellisen muodonmuutoksen, eikä kenenkään oppilaitosyhteisössä toimivan työ säilynyt ennallaan.

Uusien työskentelymallien luomisen vauhtia, yhteistyön ja yhteisöllisyyden lisääntymistä sekä henkilöstön sitoutumista oli ilo seurata.

Omniassakin etätoimintaa tukevat koulutus- ja tukirakenteet rakentuivat vain parissa päivässä. Henkilöstön kiinnostus ottaa käyttöön uusia digitaalisia työvälinetä, liittyä digitaalisiin yhteisöihin ja kehittää digipedagogista osaamistaan on ollut huimaa. Koronan myötä digiloikkaa on taidettu viedä enemmän eteenpäin kuin viime vuosina yhteensä – ainakin siltä se nyt tuntuu. 

Alku meni upeasti, välttämätön tehtiin ja siinä onnistuttiin yli odotusten. Sitten nousi keskusteluun huolestuneita kysymyksiä. Onnistummeko uusilla toimintamalleilla saavuttamaan asetetut opiskelijatavoitteet? Saammeko pidettyä jokaisen opiskelijan mukana? Miten voimme turvata talouden? Miten voimme vastata toimintaympäristön muutoksen tuomiin uusiin tarpeisiin? Miten pystymme tukemaan henkilöstöä näissä uusissa tilanteissa ja haasteissa? 

Viimeistään näiden kysymysten myötä oli välttämätöntä vahvistaa kriisin ja muutoksen johtamisen rinnalla suorituksen johtamista. Tavoitteet tuli kirkastaa. Uusia toimintamalleja ja ohjeita laadittiin, jotta varmistaisimme opiskelijoiden osallisuuden, opintojen etenemisen ja valmistumisen sekä opiskelijavalinnan. Henkilöstön vastuita ja rooleja selkeytettiin. Suunnittelemme uutta koulutus- ja palvelutarjontaa, huomioiden alueen huimat lomautusluvut ja yritysten ahdingon sekä väestön lisääntyneen vapaa-ajan.

Sähköistämme hallinnon ja asiakaspalvelun prosesseja tukeaksemme etätoimintaa. Kartoitamme työmahdollisuuksia ja työmäärätilanteita, jotta voisimme tasoittaa henkilöstön epätasapainoon mennyttä työkuormaa ja välttääksemme lomautukset. Omniassa on vuoden 2020 toimintasuunnitelmassa asetettu tavoitteeksi vahvistaa esimiesten ja koko henkilöstön osaamista toimimaan valmentavalla työotteella – nyt meillä on siinä todellinen näytön paikka!

Maanantaina 30.3.2020 kuulimme, että poikkeusjärjestelyt jatkuvat ainakin 13. toukokuuta asti. Menneet viikot ovat osoittaneet, että kyllä me tästä tulemme selviytymään. Eikä poikkeusaika ole pelkkää selviytymistä, vaan meidän on nyt mahdollisuus saavuttaa myös ennakoimattomia tuloksia. Strategiaa pitääkin nyt ketterästi muuttaa, jotta voimme ottaa tästä haasteellisesta ajasta kaiken mahdollisen irti. Tähän toivomme myös valtakunnan tasolta kaiken mahdollisen tuen ja mm. oppivelvollisuuden laajentamisen aikataulua olisi nyt syytä lykätä. 

Vaikka nyt toimimme etäällä toisistamme, niin yhteys välillämme ei saa katketa. Päinvastoin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa onnistumisen avainsanat ovat vuorovaikutus ja luottamus! Yhteistyöverkostot ovat nyt tärkeässä roolissa. SAJOn ammatillisen koulutuksen johtajien verkostoon uudet jäsenet ovat tervetulleita. 

Kirjoittaja

Maija Aaltola
johtava rehtori, Omnia

Aaltola Maija