Oppiva Invest: Mistä on kysymys?

10.12.2021


Monien muistissa on edellisen hallituskauden tapahtumat ammatillisen koulutuksen kentässä. Yksi niistä oli Oppiva Invest Oy:n perustaminen ja kaikkien huulille jäänyt kysymysmerkki; mistä on kysymys.

Oppiva Invest on uudenlainen ja totutusta poikkeava työkalu ammatillisen koulutuksen kentässä. Sen tehtävänä on rahoittaa ammatillisen koulutuksen oppimisratkaisujen kehittämistä sekä koulutusviennin edistämistä tukevaa yritystoimintaa myöntämällä pääomalainoja kasvuyrityksille. Yhtiön idea on samankaltainen kuin Business Finlandin, mutta fokus on puhtaasti ammatillisessa osaamisessa ja koulutuksessa. 

Kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana Oppiva Investin toiminta on käynnistetty; kasvuyritysten rahoitusprosessit on rakennettu ja sijoitustoiminta vakiinnutettu. Toiminnan alkuvaiheessa vaikuttavuutta on haettu suoraan, yksittäisten yritysten rahoittamisen kautta. Jatkossa tavoitteemme on lisätä vaikuttavuutta koulutuksen järjestäjien, kasvuyritysten ja koulutusalan vaikuttajien yhteistyötä edistämällä. 

Tuore raportti Kaikki vailla kehittäjäkumppaneita avaa, miten Oppiva Invest ja sen rahoittamat kasvuyritykset voivat parhaalla mahdollisella tavalla lisätä ammattiosaamisen vaikuttavuutta ja tuottaa lisäarvoa ammatilliselle koulutukselle. Raportti pohjautuu syksyn aikana käytyihin keskusteluihin ja haastatteluihin koulutuksen järjestäjien, ammatillisen koulutuksen sidosryhmien sekä kasvuyritysten kanssa.

Mihin kasvuyrityksiä voitaisiin hyödyntää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?

Asiateemat, joihin kasvuyrityksillä voisi olla haastateltujen mukaan erityistä annettavaa ammatillisen koulutuksen kehittämisessä, olivat digitalisaatio ja teknologiaratkaisut, työ- ja elinkeinoelämän kanssa tehtävä yhteistyö ja koulutusvienti. 

Ammatillisessa koulutuksessa on tehty viime vuosina mittavia koulutusuudistuksia, joiden keskeisiä periaatteita ovat olleet osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys, yksilöllisyys, joustavuus ja työelämälähtöisyys. Uudistuksien täytäntöönpanossa merkittäväksi haasteeksi on muodostunut opiskelijatietohallintojärjestelmät, jotka vastaavat huonosti uudistuvan osaamispalvelutuotannon tarpeisiin. Koulutuksen järjestäjät toivoisivatkin mm. vahvempaa tietojärjestelmäarkkitehtuuriin liittyvää yhteiskehittämistä valtion ja alan kasvuyritysten kanssa. 

Koulutuksen järjestäjien työelämäyhteistyö on niin laajaa, että sen tukemiseksi voitaisiin hyödyntää aikaisempaa enemmän kasvuyrityksiä eräänlaisina yhteistyön integraattoreina. Esimerkiksi vihreän siirtymän tekemistä eri toimialoilla tukisi se, että prosesseja olisi kehittämässä asiaan keskittyneitä kasvuyrityksiä koulutustoimijoiden ja yritysten tukena. Myös työssä tapahtuvan oppimisen koordinointiin ja johtamiseen sekä työpaikkojen tukitoimiin voitaisiin keksiä uusia ratkaisuja kasvuyritysten avulla siten, että koulutuksen järjestäjille jäisi aikaa pedagogiseen johtamiseen ja ohjaukseen, ja vastaanottavalle yritykselle taas aikaa oman liiketoiminnan tekemiseen. 

Keskusteluissa ammatillisen koulutuksen tulevaisuudennäkemyksistä keskeiseksi kehityssuunnaksi nousi kehittäjäkumppanuudet, jossa ongelmia ratkaistaan eri lähtökohdista, mutta samaan suuntaan katsomalla. Koulutuksen järjestäjät kaipaisivat kasvuyrityksiä kumppaneikseen kehittämään uudenlaisen teknologian ja innovaatioiden avulla koulutuksen järjestämiseen, opetukseen, oppimiseen ja työelämäyhteistyöhön liittyviä ratkaisuja. Kasvuyritykset taas tarvitsevat asiakkailtaan eli koulutuksen järjestäjiltä kehittämisnäkemyksiä, jotta ne osaisivat tuotteistaa palvelunsa oikein. Koulutuksen sidosryhmät uskovat, että vain yhteiskehittämisellä ratkaistaan käsillä olevat haasteet kuten työvoimapula, ilmastokysymykset ja teknologian mukanaan tuomat muutokset. Kaikki osapuolet uskovat, että Oppiva Investin tuella voitaisiin rakentaa kehittäjäyhteisöjä, jotka vetäisivät puoleensa uusia kompetensseja ja kehittäisivät olemassa olevia osaamisia. Tämänkaltaiset kehittäjäyhteisöt tarvitsevat kuitenkin syntyäkseen aikaa, paikka ja resursseja. Tässä Oppiva Investillä voisi olla fasilitoiva rooli.

Mitä seuraavaksi? 

Käynnistämme ensi vuonna koulutuksen järjestäjien, kasvuyritysten ja koulutusalan vaikuttajien kesken, teemakohtaisia kehittämispajoja, joiden tavoitteena on toimia uusien innovaatioiden kasvualustana. Oppiva Invest jatkaa myös koulutuksen järjestäjäkiertuetta talven aikana yhtiön uuden yhteiskuntasuhdepäällikkö Sanja Mursun toimesta. Samalla Oi siirtyy aktiiviseksi kansallisen osaamisekosysteemin toimijaksi ja tiivistää yhteistyötään keskeisten ammatillisen koulutuksen toimijoiden kanssa. 

Lue raportti: Kaikki vailla kehittäjäkumppaneita ja kutsu Oppiva Investin väki kylään.

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän johtaja, Oppiva Invest Oy:n hallituksen jäsen Riikka-Maria Yli-Suomu työn ulkopuolella: Olen aina pienessä liikkeessä pääasiassa luonnossa, usein myös voimatreeneissä.

Oppiva Investin toimitusjohtaja Titta Mantila työn ulkopuolella: vapaa-aikana tekemisinä ovat loputtomat kodinkunnostusprojektit, liikunta ja penkkiurheilu.

Kirjoittajat

Riikka-Maria Yli-Suomu
Oppiva Invest Oy:n hallituksen jäsen, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän johtaja

Yli-Suomu Riikka-Maria

Titta Mantila
Toimitusjohtaja, Oppiva Invest Oy

Mantila Titta