22.09.2025
Ammatillinen koulutus on ihmisiä varten. Elämässään jokainen meistä ansaitsee hyvän ystävän ja toivottavasti se löytyy viimeistään ammatillisen koulutuksen aikana.
Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa maamme rajojen ulkopuolelta. Väestö vähenee, mutta työ- ja elinkeinoelämän tarpeet eivät. Tämä on vahva viesti työelämältä.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän lisääminen on monen suomalaisen korkeakoulun ja ammatillisen koulutuksen järjestäjän, jopa lukion strategisena tavoitteena. Opiskelijoista kilpaillaan useilla eri perusteilla. Ammatillisessa koulutuksessa ainut kestävä peruste on kouluttaa osaavaa työvoimaa alueen työelämän tarpeisiin. Tehtävässä onnistuminen on todennettavissa helposti, eli opiskelijoiden työllistymisellä. Oppisopimus on mitä parhain jo koulutuksen aikana työllistävä koulutusmuoto.
Lähihoitajaopiskelijamme, joka on toiminut aikaisemmin Nigeriassa tutkimuspäällikkönä, selvitti ulkomaalaisten opiskelijoidemme näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta ja elämästä. Noin 90 % haluaa jäädä koulutuksen jälkeen Pohjois-Karjalaan, hyvä niin. Noin puolet sanoo kuitenkin muuttavansa pois, jos he eivät löydä työtä opintojensa aikana. Työllistyminen on keskeinen tekijä ulkomaisten opiskelijoiden pysymisessä alueella. Kokemuksemme mukaan työllistymisen ja kotoutumisen edellytyksenä on riittävän hyvä suomen kielen taito, usein alalla kuin alalla.
Ulkomaiset opiskelijat ovat pääsääntöisesti erittäin motivoituneita suomen kielen oppijoita. Ihmetellä saa, miten ummikko ulkomaalainen, joka on opiskellut suomen kieltä elämässään noin 8 kuukautta, kykenee jo keskustelemaan sekä pitämään puheita suomen kielellä. Miten meiltä sujuukaan ruotsin kieli usean vuoden opiskelun jälkeen?
Selvityksessä esiin tullut hälyttävä tieto on, että 60 % kyselyyn vastanneista ulkomaalaisista opiskelijoista kokee sosiaalista eristyneisyyttä eikä heillä ole suomalaisia ystäviä. Mistä löytäisit sä ystävän? Suomalaisen, edes yhden sellaisen. Todellisia ystäviä ei saa rahalla ja kaikki minkä saa rahalla, on halpaa. Erityisesti ulkomailta tulleille suomalaisen ystävän löytäminen on kullan arvoista, ja se mahdollistaa myös sopeutumisen yhteiskuntaamme. Tässä ammatillinen koulutus voi auttaa. Suomen kielen opetuksen lisäksi tarvitaan toki paljon muutakin.
Eräs opiskelijamme kuitenkin muistuttaa meitä: ” Älkää luopuko suomalaisista arvoista meidän ulkomaalaisten vuoksi. Olemme täällä integroituaksemme, emme muuttaaksemme järjestelmää. Olen todella kiitollinen siitä, että saan olla opiskelija täällä."
Useiden vastaajien mukaan heidän positiiviset kokemuksensa suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisesta tulevat suoraan oppilaitoksen henkilöstön ponnisteluista. Ja loppujen lopuksi siitähän tässä kaikessa on myös kysymys: ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”.
Pallolla on tunnetusti yhteinen kieli. Koripallo on rakas harrastukseni, joka yhdistää ystäviä yli rajojen. Ammatillisessa koulutuksessa pallopelistä onkin hyvä aloittaa ulkomaalaistaustaisten ystäväpalvelu.
Esa Karvinen
kuntayhtymän johtaja, rehtori ammattikasvatusneuvos Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki