Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Yhteystiedot

Merkityksellistä työtä metsästä: osaksi tulevaisuuden ratkaisuja!

18.03.2019


Maailma on mennyt sillä tavalla hienoon asentoon, että yrityksen kilpailevat nykyään ympäristöystävällisistä ratkaisuista. Kestävä tulevaisuus on se tie, jota edeten maailmamme pysyy elinkelpoisena – ja tässä metsäteollisuudella on huikeat mahdollisuudet nyt ja tulevaisuudessa! Miltäpä kuulostaa vaikka "muovipullo" puusta, fossiilisten polttoaineiden tai saastuttavan puuvillaprosessin korvaaminen puubiopohjaisilla ratkaisuilla tai sellusta kehitetyn materiaalin käyttäminen solujen kasvatusalustana? Nämä innovaatiot on jo keksitty ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa! 

Teollisuus on uudistunut paljon muun muassa digitalisaation ja automatisaation myötä. Vanhat mielikuvat raskaista miesten hommista pitävät silti pintansa ja niistä meidän olisi nyt viimeistään päästävä eroon. Työnkuvat ovat monipuolisia ja sopivat vallan mainiosti ihan kaikille. Ahkerille ja oppimishaluisille on tarjolla mitä mielenkiintoisempia uramahdollisuuksia ympäri Suomen. Osaajia tarvitaan niin puunkorjuuseen kuin tehtaille sekä tuotekehityksen kautta markkinointiin ja kestävän kehityksen osa-alueille.  Alalta eläköityy seuraavan 10 vuoden aikana neljännes eli noin 10 000 henkilöä! Samalla ala kehittyy jatkuvasti ja innovaatioita luodaan. On selvää, että osaajia tarvitaan.

Selvitimme Metsäteollisuus ry:ssä yritystemme osaavan työvoiman tarvetta, esimerkiksi viime aikaisia rekrytointihaasteita. Selvitys osoittaa, että muun muassa kunnossapito- ja huoltotehtäviin, valmistus- ja käyttötehtäviin sekä tutkimus- ja tuotekehitykseen on ollut haastava löytää tekijöitä. Ammattiosaajista erityisesti sähkö- automaatioalan, prosessiteollisuuden ja puualan osaajia kaivataan. Korkeakoulutetuista erityisesti kone- ja sähkötekniikan insinööreille ja puunjalostustekniikan diplomi-insinööreille olisi kysyntää. 

Kun huomioidaan koko puunjalostuksen arvoketju, metsäteollisuus työllistää yhteensä noin 140 000 henkilöä. Erityinen tarve uusille osaajille on puunkorjuun puolella: puutavara-auton kuljettajia valmistuu noin 150 vuodessa, kun tarve olisi jo nyt noin 300 vuodessa (Metsäteho, Savotta 2025- laskelmat). Myös osaavia metsäkoneenkuljettajia ja metsureita tarvitaan.  

Metsäteollisuuden yritykset huolehtivat henkilöstön osaamisesta ja uusien tekijöiden saamisesta alalle moninaisilla eri tavoilla. Oppisopimus on nähty toimivana tapana ja sen käytön kattavuus Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksissä on 80 % henkilöstöstä! Käytännössä siis kaikilla metsäteollisuuden suurilla yrityksillä on oppisopimus käytössään. Yrityksissämme on ensi kesälle myös noin 5000 kesätyöpaikkaa tarjolla. Tässäpä siis muutama hyvä esimerkki mahdollisuuksista lähteä metsäteollisuuden uralle.

Metsä on vastaus moneen globaaliin haasteeseen, kun etsitään kestäviä ratkaisuja ja pyritään fossiilitaloudesta kohti biopohjaista maailmaa. Meillä on paljon yhteistä tehtävää siinä, että saamme kerrottua nuorille, alan vaihtajille ja kaikille uraansa suunnitteleville metsäteollisuuden moninaiset mahdollisuudet ja nostettua alan vetovoimaa. Tärkeä viesti on: Ympäristötietoisuus on valttia. Alalla pääsee osaksi niitä ratkaisuja, joita kestävän tulevaisuuden eteen tehdään! 

Kirjoittaja

Soile Koriseva
päällikkö, koulutus ja osaaminen, Metsäteollisuus ry

Koriseva Soile

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi