Laaja-alaisesta tutkintorakenteesta tehoja myös kiinteistöpalvelualalle

29.01.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi tarjoaa erinomaiset eväät virtaviivaistaa ammatillisen koulutuksen tutkintoarkkitehtuuria. Tutkintorakenteiden ja sisältöjen nykyistä ketterämmälle uudistamiselle on valtava, työelämälähtöinen kysyntä, sillä hitaasti kehitettävä ja kehittyvä ammatillinen koulutus ei pysy muuttuvan työelämän vauhdissa.

Uuden lainsäädännön tavoite karsia päällekkäisyydet lähemmäs neljänsadan ammatillisen tutkinnon himmelistä on antanut lisäpontta myös yli satatuhatta henkilöä työllistävän kiinteistöpalvelualan toimijoiden peräänkuuluttamalle tutkintorakenneuudistukselle. Ajan saatossa sirpaleiseksi ja päällekkäiseksi muodostunut tutkintotarjonta ei palvele järkevästi sen enempää työelämän, koulutuksen järjestäjien, opiskelijoiden kuin asiakkaidenkaan tarpeita.

Koulutustoimikunnalta yhteinen esitys

Kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunta esitti jo vuonna 2013 ministeriölle tavoitteen laaja-alaisista perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista. Kyseisestä ajankohdasta on harpattu aimo askel eteenpäin. Puolentoista vuoden sinnikkään työrupeaman jälkeen koulutustoimikuntamme sai valmiiksi monipuolisesti valmistellun ja hiotun esityksen, jonka mukainen uusi tutkintorakenne vähentäisi alan tutkintojen määrän kahdeksasta kolmeen.

Opetushallitukselle syyskuussa 2015 jättämämme esitys lähtee tiukasti siitä, että mistään työelämälle tarpeellisesta osaamisesta ei tingitä – päinvastoin. Tutkintojen laaja-alaistaminen avaa aiempaa joustavampia mahdollisuuksia rakentaa työelämän tarvitsemia, monenlaisia osaamispolkuja joko omien tutkintojen sisällä tai niiden rajapinnoilla. Syvän tai yhden osa-alueen osaamisen hankinta eri tutkintotasoilla on mahdollista kuten ennenkin. Uudistuksen ykkösvaihe on pitkälti tekninen: toimialan nykyiset kahdeksan kapea-alaista tutkintoa tipautetaan kolmen kattotutkinnon alle omiksi osaamisaloikseen.

Aikaa kestävät nimet kattotutkinnoille

Tutkintojen nimiksi on esitetty kiinteistöpalvelualan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Kiinteistöpalveluala-nimi kuvaa kattavasti rakennetussa ympäristössä vaikuttavan monitahoisen toimialan eri osa-alueita ja sallii jatkossa myös uusien osaamisalojen lisäämisen tutkintoihin. Osaamisalojen nimet ja tutkintonimikkeet tarjoavat puolestaan hyvän mahdollisuuden täsmentää laaja-alaisen ja laaja-alaiseksi nimetyn tutkinnon mahdollistamia erilaisia osaamisväyliä.

Ketteryyttä ja nopeutta myös päätöksentekoprosessiin

Tutkintojen määrän vähentymisellä ja tutkintorakenteen virtaviivaistumisella on työelämän eri osapuolille koituvien etujen lisäksi sekä hallinnollista taakkaa että kustannuksia keventävä, myönteinen vaikutus.

Jotta kiinteistöpalvelualaa koskevan uudistuksen toinen vaihe eli perustetyö päällekkäisyyksien karsimiseen pääsisi käyntiin eri tutkintotasoilla, koulutustoimikunnan syksyllä jättämä esitys pitää saada etenemään opetushallinnossa. Kiinteistöpalvelualan toimijat toivovat, että tutkintorakenneasetus annettaisiin mahdollisimman pian. Toimialalla ollaan jo kovaa vauhtia valmistautumassa tärkeään markkinointiyhteistyöhön rakenteeltaan ja nimiltään uusien tutkintojen lanseeraamiseksi työnantajille, alalle opiskelemaan hakeutuville ihmisille ja alan palveluja tilaaville asiakkaille.

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan ainoa työnantajajärjestö ja kiinteistöpalveluja tuottavien yritysten elinkeinopoliittinen edunvalvoja. Järjestö edustaa toimijakenttää, joka työllistää noin 80 % kiinteistöpalvelualan yksityisen sektorin työvoimasta. Koko toimialan reilusta 100 000 työntekijästä jo 2/3 eli lähes 70 000 henkilöä työskentelee yksityisen sektorin palveluksessa.

Kirjoittaja

Tiia Brax
elinkeinopoliittinen asiantuntija, Kiinteistötyönantajat ry, Kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan puheenjohtaja

Brax Tiia