Kansainvälinen vertaisarviointi on yhdessä oppimista

03.02.2026

Ammatillisen koulutuksen valtakunnallisissa tavoitteissa (OKM 2025) nostetaan kansainvälinen yhteistyö yhdeksi kymmenestä painopisteestä. Raportissa asiaa ei perustella sen kummemmin, ehkä teema on jo itsestään selvä. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus on arkea niin oppilaitoksissa kuin työpaikoilla.

Kansainvälinen työ oppilaitoksissa on hyvin monimuotoista. On hankkeita, opiskelijoiden työelämäjaksoja ja henkilöstön liikkuvuuksia. Osallistutaan seminaareihin ja pohditaan kotikansainvälisyyden toteutuksia. Kun kansainvälinen näkökulma on osana lähes kaikkea, jää kokonaisuuden hahmottaminen ja hyödyn arviointi helposti liian vähälle. 

Kansainvälisen työn taustalla on ajatus oppimisesta. Yksi vaikuttava oppimisen muoto on kansainvälinen vertaisarviointi. Mallia ja materiaaleja tähän on kehitetty OPHn EQUAVET-hankkeessa. Olen itse osallistunut kahteen hankkeen vertaisarviointiin vuosina 2023 ja 2025. Kokemukseni mukaan vertaisarvioinnilla on paljon annettavaa kv-työn systematisoinnille.

Suomessa ammatillisten oppilaitoksien välisiä vertaisarviointeja on hyödynnetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Kansainvälinen arviointi toteutetaan samojen periaatteiden mukaisesti, mutta keskusteluja rikastuttavat erilaiset koulutukselliset lähtökohdat. Mainitussa OPH:n hankkeessa on luotu kriteerit kansainväliselle vertaisarvioinnille. 

Vertaisarviointi perustuu ns. kriittisen ystävän (critical friend) idealle. Pehmeästä ulkokuorestaan huolimatta menetelmässä on varsin kova ydin – vertaiselle eli saman alan asiantuntijalle kun on turha yrittää selitellä asioita parhain päin. Kriittinen ystävä kysyy provokatiivisia kysymyksiä ja nostaa esille organisaatioiden kehittämisen kipupisteitä.

Pinnalta katsoen ammattiin valmistava koulutus on suhteellisen samankaltaista kaikkialla Euroopassa. Taustalla olevat oppimista ja opetusta koskevat perusolettamukset ovat kuitenkin aina eri kehityskulkujen muovaamia. Näiden olettamusten selventäminen lisää kaikkien osallistujien tietoa ja ymmärrystä ammatillisesta koulutuksesta. 

Systemaattinen kansainvälinen vertailu tuo esille myös oman maan koulutuksellisia perususkomuksia. Omissa arvioinneissani pohdimme esimerkiksi suomalaisen koulutusjärjestelmän omalaatuisuuksia – joita ehkä pidämme itsestäänselvyyksinä: 

  • mitä tarkoittaa opettajien autonomia, miksi se on sellainen kuin on?
  • miksi opiskelijoilla on niin paljon valinnanmahdollisuuksia, eikö se vain hidasta opetusta ja ahdista nuoria?
  • miten työpaikalla opitaan ja opitaanko oikeasti, kuka siellä opettaa?
  • miten kestävä kehitys näkyy opetuksessa ja miten se suhtautuu työpaikkojen todellisuuteen?

Vertaisarvioinnin menetelmä ja kriteerit toimivat hyvänä lähtökohtana toisen maan toiminnan ja ajattelutavan ymmärtämisessä. Kriteerejä ja toimintamallia voi hyödyntää myös esimerkiksi kansainvälisten hankkeiden valmistelussa ja käynnistämisessä. Oman toimintaympäristön perusperiaatteiden huomaaminen ja kriittinen arviointi ei ole helppoa. 

Amken blogissa (3.12.) Matti Isokallio kirjoittaa Euroopan unionin kansainvälisistä linjauksista. Vaikka koulutuspolitiikka viime kädessä on jokaisen maan oma asia, on EU:n toimilla paljon vaikutusta. Kuten Isokallio toteaa, tulisi meidän kaikkien olla tietoisia unionin arkeemme vaikuttavista päätöksistä.

Kansainvälinen vertaisarviointi on menetelmä, jolla voimme yhteistyökumppaneidemme kanssa keskustella koulutuksen kehittämisestä ruohonjuuritasolla. Erilaiset näkökulmat auttavat meitä hahmottamaan paremmin tilanteemme ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Näitä näkemyksiä voimme sitten hyödyntää esimerkiksi toiminnanohjauksen kokeiluissa.

Kiipulasäätiön kehitysjohtaja Petteri Ora työn ulkopuolella: Vapaalla ollessani harrastan kaikenlaista liikuntaa sählystä salitreeneihin ja musisoin ukuleleryhmän kanssa.

Linkit:

Opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi - Opetus- ja kulttuuriministeriö >>

EQAVET-hanke: EQAVET Laadunhallinnan koordinaatiopisteen projekti 2023-2026 | Opetushallitus >>

Kriteerit ja taustaohjeistusta: Vertaisarviointi ja itsearviointi | Opetushallitus >>

Critical Friend: Critical Friend Definition >>

Matti Isokallio, blogi 3.12.2025 Yhtä jalkaa Euroopassa - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry >>

Toiminnanohjauskokeilu ja laatu: Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilun arviointi | Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) >>


 

Kirjoittaja

Petteri Ora
kehitysjohtaja, Kiipulasäätiö

Ora Petteri

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi