Julkisissa hankinoissa on kehitettävää – yhteistyöllä se onnistuu

14.06.2021


Koulutus- ja osaamispalveluiden hankinnat ovat Ely-keskusten ja palveluiden tuottajien välillä arkipäivää. Kun jatkuvan oppimisen laadullinen ja määrällinen tarve työn murroksessa kasvaa, hankinnoista tulee yhä tärkeämpi osaamisen kehittämisen politiikkatoimi.

Hankintoja on osattava toteuttaa alueittain, toimialoittain ja kohderyhmittäin nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Julkisissa hankinnoissa on vielä kehitettävää.  

Kesäkuun alussa TEM ja ELY-keskukset järjestivät AMKE:n liiketoimintaverkoston aloitteesta TE-hankintojen kehittämiseen liittyvän työpajan. Mukana oli koulutuksen järjestäjien palveluliiketoiminnan tuottajia sekä muita kaupallisia palveluiden tuottaja, mm. Kaspa ry:n jäseniä. 

Työpajassa nousi esiin mm. seuraavia kehittämiskohteita: 
1)    asiakkaiden ohjautuminen
2)    työnantajien ohjaus ja tuki
3)    laadun varmistaminen
4)    asiantuntijoiden korkeat kelpoisuusehdot suhteessa palkkatasoon
5)    hankintakriteerien yhtenäistäminen valtakunnallisesti

Hyväkään palvelu ei auta, jos siitä ei tiedetä

Yhteisesti jaettu huoli hankinnoissa näyttää olevan asiakkaan ohjautuminen, missä tällä hetkellä on merkittäviä ongelmia alueittain ja palveluittain. Pohdintaa herätti kysymys, onko koulutuksia ja valmennuksia tarjolla liikaa vai miksi te-hallinto (ja kuntakokeilut) ei pysty ohjaamaan asiakkaita palveluihin. Hyväkään palvelu ei auta, jos siitä ei tiedetä.  

Yksilöiden lisäksi ohjausta ja neuvontaa tarvitsevat myös työnantajat ja yritykset. Työnantajille on tarjolla monenlaisia osaamisen kehittämisen tukipalveluita myös hankintojen kautta. Palvelukenttä on kuitenkin hajanainen ja näyttäytyy työantaja-asiakkaille usein sekavana ja vaikeasti hahmotettavana. 

Laadun ja laatujärjestelmien merkitys korostuu, kun hankintatoimi laajenee ja palvelujen tuottajien määrä kasvaa. Palvelun tuottajien näkemyksen mukaan tilannetta selkiyttäisi laatujärjestelmän käyttöönoton edellyttäminen. Tähän kannattaakin varautua jokaisen koulutuksen järjestäjän palveluliiketoiminnassa.

Kilpailutuksissa palvelun tuottajan etukäteen nimettäviltä asiantuntijoilta vaaditaan yleisesti hyvin yksityiskohtaisia ja korkeita kelpoisuusehtoja. Samaan aikaan palveluiden hintataso on tullut alas. Osaamisintensiivisissä palveluissa kyse on väistämättä palkattavan henkilöstön ansiotasosta. Tällaisissa tapauksissa julkisissa hankinnoissa tulisi harkita, miten yksityiskohtaisia kelpoisuusehtoja asiantuntijoilta (esim. valmentajilta) voidaan edellyttää. 

Palvelut paranevat yhteistyöllä

Elyjen koulutushankintojen prosessit kuten yhteishankintakoulutukset toteutuvat sujuvasti. Sitä vastoin tulosperusteiset hankinnat edellyttävät vielä paljon hiomista. Kilpailutusvaiheessa ei usein nähdä kaikkia uusien, tulosperusteisten palvelujen valuvikoja.

Ongelmat tunnistetaan yleensä tuotantovaiheessa sekä Ely-keskuksessa että palvelun tuottajan arjessa. Tällöin järjestelmän täytyisi mahdollistaa palvelun korjaaminen siten, että yhteiskunta ja asiakas saisivat parhaan mahdollisen hyödyn ja palvelun, eikä lasku jäisi palvelun tuottajan maksettavaksi. Hankintaprosesseja ja kriteereitä tulisikin yhtenäistää valtakunnallisesti. Se antaisi oikeusturvaa palveluiden tuottajille, joiden on usein vaikea kyseenalaistaa prosessia sen vaikuttamatta seuraaviin hankintakierroksiin. 

Vaikka kehittämistyöpaja löysi paljon paranneltavaa, kokivat tilaisuuden osallistujat Ely-keskusten ja palvelun tuottajien välisen matalan kynnyksen yhteistyön arvokkaaksi. Markkinavuoropuhelut ovat pidetty yhteiskehittämisen tapa. Uudet hankintatavat kuten innovatiiviset hankinnat ovat oikea suunta kehittää palveluita yhteiskunnan ja työelämän nopeaa reagointia vaativiin tarpeisiin. Julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuusmallit ovat keskeisessä roolissa yritysten osaajapulan ratkaisuissa.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksella opiksi otettavaa

Hankintaosaaminen ja hyvä vuoropuhelu ovat tärkeitä kysymyksiä. Tämä on hyvä muistaa myös ensi syksynä perustettavan uuden Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen tapauksessa. Palvelukeskuksen yksi tehtävä tulee olemaan hankinnat. Vaikka alueellisilla Ely-keskuksilla on pitkä kokemus hankinnoista, on palveluiden tuottajien laaja kokemus, että kehitettävää on paljon. Näin tulee eittämättä olemaan myös Palvelukeskuksella. Yhteistyön rakentaminen tässäkin asiassa on syytä aloittaa hyvissä ajoin. 

Keskustelu Ely-keskusten hankinnoista jatkuu AMKE:n liiketoimintaverkostossa 24.8.2021 klo 09.00-11.00, jolloin kuulemme yhteiskehittämisemme havainnot ja johtopäätökset sekä sen, miten TE-hallinto aikoo hankintoja kehittää. Varaa aamupäivä kalenteriin ja liity linjoille. 

Aurinkoista kesää!

Omnian liiketoimintajohtaja, AMKE:n liiketoimintaverkoston puheenjohtaja Riikka-Maria Yli-Suomu työn ulkopuolella: Minulle tärkeä arvo elämässä on se, että kaikista pidetään huolta. Vapaa-ajallani olen Helsingin kaupungin lastensuojelun tukihenkilö. 

Kirjoittaja

Riikka-Maria Yli-Suomu
Oppiva Invest Oy:n hallituksen jäsen, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän johtaja

Yli-Suomu Riikka-Maria