Järjestäjäverkon tiivistämisen kautta menestymisen avaimet

04.07.2022


SASKY koulutuskuntayhtymä on poikkeuksellisen vahva toisen asteen koulutuksen järjestäjä. Sasky on toteuttanut kaiken kaikkiaan seitsemän eri oppilaitosfuusiota. Ensimmäiset ammatillisen koulutuksen fuusiot toteutettiin PARAS-hankkeena tunnetun kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen aikana. Olemme pystyneet näiden ammatillisen koulutuksen fuusioiden sekä yleissivistän koulutuksen liittymisten kautta rakentamaan Saskysta Suomen 13. isoimman ammatillisen koulutuksen palveluntuottajan sekä vahvan yleissivistävän koulutuksen toteuttajan. Näin Sasky on ennakoivasti ja osuvasti toteuttanut nykyisen maan hallituksen koulutuspoliittisen selonteon toimenpideohjelmaa. 

Uskomme, että riittävän iso ja monipuolinen toisen asteen koulutuksen järjestäjä pystyy tukemaan opiskelijoiden osaamista, oppimista ja taitojen kertymistä sekä moniosaajakokonaisuuden vahvistamista opiskelijoiden parhaaksi. Lisäksi pystymme kehittämään ja parantamaan toiminta-alueiden yritys- ja elinkeinoelämän kilpailukykyä nopealla ja joustavalla päätöksenteolla sekä monipuolisella opetustarjonnalla. 

Haastamme kaikki koulutuksen järjestäjät miettimään ja aktivoimaan kuntapäättäjien kanssa toisen asteen koulutuksen vahvistamisen kokonaisuuksia ja erityisesti tässä ajassa, kun sivistyspalveluiden painoarvo on merkittävästi vahvistumassa kuntapäättäjien kentässä. Nyt on aika miettiä ja kehittää omissa kunnissamme olevaa sivistys- ja koulutustehtävää. Uskon, että pystymme yhä edelleen pitämään suomalaisen koulutuskokonaisuuden maailman kärkitasolla rakenteita vahvistaen ja monipuolistaen. 

SASKY koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti työn ulkopuolella: harrastuksena on työkykyä ylläpitävä toiminta kuten liikunta ja liikkuminen luonnossa marjastaen ja kalastaen.

Kirjoittaja

Antti Lahti
kuntayhtymäjohtaja, SASKY koulutuskuntayhtymä

Lahti Antti