Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Yhteystiedot

Ei unohdeta yrittäjän osaamista

01.04.2019


Osaaminen ja ammatillinen koulutus ovat olleet monin tavoin esillä viime aikoina. Otsikoihin ovat päässeet osaajapula, ammatillisen toisen asteen koulutuksen uudistus, työelämässä tapahtuva oppiminen, muuttuneet rahoitusmallit ja uudet tutkinnot. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt yrittäjien osaamisen kehittäminen. Yrittäjät tarvitsevat monenlaista erityisosaamista yrittäjäuransa ja yrityksensä toiminnan eri vaiheissa. Koulutusta on paljon tarjolla, mutta yrittäjä ei aina osaa etsiä sitä oikeista paikoista, eikä yrittäjä aina edes tiedä, millaista osaamista juuri sillä hetkellä eniten tarvitsisi.

Yrittäjäpolun alkutaipaleella korostuu yrittäjäosaamisen tarve. Yrittäjän on tiedettävä ja tunnettava monenlaisia asioita mm. yritysmuodoista, rahoitusvaihtoehdoista, verotuksesta, viranomaisbyrokratiasta, lainsäädännöstä ja monista muista yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvistä seikoista. Myös markkinoinnin, myynnin ja taloushallinnon vankkaa osaamista on syytä olla alusta alkaen. 

Yrityksen kasvaessa yrittäjä tarvitsee entistä enemmän henkilöstöhallinnon ja johtamisen osaamista. Mikäli yritys kansainvälistyy, voi tulla tarve hankkia lisätietoa kohdemaiden lainsäädännöstä, verkostoista ja kulttuurista, todennäköisesti myös kielitaitoa on vahvistettava. Aika ajoin on toimialaosaamistakin päivitettävä. Myös digitalisaation synnyttämä uusi teknologia kuten tekoäly ja robotiikka edellyttävät uudenlaista osaamista.
Useimmille yrittäjille tulee jossain vaiheessa myös epäilyksen hetkiä ja huonoja aikoja. Mielessä käy ajatus lopettamisesta. Silloin tarvitaan monenlaista tukea ja sparrausta. 

Yrittäjäuran loppupäässä korostuu jatkajakysymys: onnistuuko sukupolvenvaihdos vai löytyykö uusi yrittäjä yrityskaupan myötä? Nämäkin ovat asioita, joita yrittäjä ei aina yksin osaa eikä pysty ratkaisemaan.
Miten yrittäjä löytää ammatillisen koulutuksen tarjonnan?

Yrittäjälle aika on rahaa. On tärkeää, että oppilaitosten tarjonta on helposti löydettävissä, palveluprosessit ovat kunnossa ja toimijat puhuvat samaa kieltä. Monissa oppilaitoksissa onkin käynnistetty yhden luukun toimintamalleja, joiden kautta yrittäjä löytää melko vaivattomasti oppilaitoksen yhteyshenkilön, olipa kyseessä yrittäjän oma osaaminen, yrityksen henkilöstön kehittäminen tai koulutus- ja oppisopimusasiat. Oppilaitosten kannattaa olla itse aktiivisia myös yrittäjiin päin: säännölliset yhteydenotot vaikkapa puhelimitse voivat merkitä yrittäjälle todella paljon.

On hieno asia, että yrittäjyys on nouseva trendi ja etenkin nuoret ovat entistä kiinnostuneempia yrittäjyydestä. Monille ammattiin valmistuville oman yrityksen perustaminen on selvää jo opiskeluaikana. Yksinyrittäjien määrä lisääntyy, mikä on otettava huomioon myös oppilaitosten palveluja kehitettäessä. Tämän rinnalla tärkeää olisi herätellä myös yritysten kasvuhalua. Näin työllisyysaste entisestään paranee. Tässäkin yrittäjien ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön tiivistäminen on avainasemassa. 

Tutustu Suomen Yrittäjien Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää -ohjelmaan

Kirjoittaja

Marja Vartiainen
koulutusasioiden asiantuntija, Suomen Yrittäjät

Vartiainen Marja

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi